Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tänään ratkeaa, pelataanko sunnuntaina Valkeakoskella vai Oulussa

Hakan ja HIFK:n piti kohdata alunperin heinäkuun viimeinen päivä, mutta ottelu siirtyi aivan viime hetkillä vierasjoukkueessa esiin tulleen korona -tapauksen johdosta.

Seuraava yritys oli heinäkuun alussa, mutta tuolloin ottelu peruutettiin edellisenä iltana kotijoukkueessa esiin tulleen korona -tapauksen johdosta.

Kolmas kerta toden sanoo … sitä todella toivotaan, sillä jatkosarjojen on tarkoitus pyörähtää käyntiin jo tulevana viikonloppuna ja Haka lähtee torstain ottelussa parantelemaan omia asetelmiaan niitä silmälläpitäen.

Huomiseen otteluun Hakan lähtökohdat ovat varsin erilaiset, mitä ne olivat alkuperäiseen valmistauduttaessa. Silloin takana oli pitkä voitottomien otteluiden putki, neljä ottelua ilman maalia ja ensimmäinen kotivoittokin uupui.

Tuon jälkeen tappioputki on katkaistu jo kahdesti ja tällä hetkellä koskilaiset ovat kahden ottelun voittoputkessa. Myös kotitaika on murtunut sekä Interiä, että SJK:a vastaan, joista jälkimmäinen viime keskiviikkona murskaavasti 4-0.

Hakan maalit SJK:a vastaan syntyivät neljän eri pelaajan toimesta ja niin ikään Oulusta sunnuntaina haetussa, mielettömän arvokkaassa 0-1 -voitossa, maalintekijän oli jälleen eri mies. Koskilaisten paras maalintekijä Aleksandar Vucenovic ei ole osunut viimeiseen kolmeen otteluun ja Andrija Bosnjak on loukkaantuneen, joten on vain hyvä asia, että maalintekijöitä löytyy laajalta rintamalta.

Hakan pelin kulmakivi kahdessa edellisessä ottelussa onkin ollut kärsivällinen koko joukkueen puolustuspeli, aiemmin totutusta nopeammat hyökkäykset, sekä viimeisenä lukkona loistavasti maalissa esiintynyt Aatu Hakala.

Kun oma pää pysyy torstaina puhtaan, niin se yksi, tarvittava maali varmasti syntyy, eikä sillä silloin ole väliä kuka sen tekee.

Koskilaisten loukkaantumiset ovat nyt takanapäin, sillä Andrija Bsonjak on tehnyt paluun joukkuetreeneihin. Pientä päänvaivaa sen sijaan aiheuttaa pieni flunssa-aalto, minkä saattaa olla vaikutusta torstainkin kokoonpanoon. Varmuudella pelistä on poissa Niklas Friberg, joka huilaa korttitilin täytyttyä Oulussa.

Siinä missä Hakalla on vielä oiva mahdollisuus kammeta itsensä yhdeksänneksi IFK Mariehamnin edelle ennen jatkosarjaa, niin HIFK:lla ei käytännössä ole enää panosta torstain kohtaamisessa runkosarjasijoitusta silmällä pitäen.

Viidentenä olevilla helsinkiläisillä on edellä olevaan SJK:oon eroa on neljä pistettä ja alla, tasapisteissä olevasta Ilveksestä turvallisen tuntuinen neljä osumaa parempi maalisuhde.

Turha kuitenkaan miettiä, että sillä olisi vaikutusta millään tavalla Hakan eduksi. Vaikka houkutus on varmasti suuri antaa lepoa paljon pelanneille, niin toisaalta ammattilaiset eivät lähde koskaan häviämään ja paineettomuus voi tehdä pelille vain hyvää. Myöskään Teemu Tainio ei usko, että helsinkiläiset tulisivat Tehtaankentälle kevyemmällä asenteella.

– En missään nimessä usko, että vaikuttaa mitenkään. Kun on joukkueessa Yaghoubin, Mattilan ja Kamaran kaltaisia voittajia, niin haluaa voittaa joka pelin. En usko missään nimessä, että he lähtevät pyörittelemään.

Isossa roolissa punapaitojen maalisuhteen parantamisessa on ollut heinäkuun lopussa hankittu sierraleonelaishyökkääjä Kei Kamara.

Aiemmin urallaan Yhdysvaltain MLS -liigassa pelannut Kamara on iskenyt siellä 130 maalia, mitkä tekevät hänestä kyseisen sarjan kaikkien aikojen viidenneksi parhaan maalintekijän.

Veikkausliigassa otteluita miehelle on kertynyt kahdeksan, joissa hän on osunut viidesti. Viimeisimmät kaksi osumaa HJK:n verkkoon, joilla mies ratkaisi joukkueelleen 0-2 -voiton Stadin derbyssä.

Hakan tuleekin olla erityisen tarkkana kokeneen, 37 -vuotiaan, edelleen huippukunnossa olevan hyökkääjän kanssa. Mikäli kotijoukkue onnistuu miehen pitämään maaleitta, niin on kaikki syy odottaa, että vieraat joutuvat lähtemään kotimatkalle tyhjin käsin.

– Me tarvitaan voitto huomenna. Jos ei voittoa tule, niin tarkoittaa, että mennään Ouluun taas sunnuntaina, ”Teme” toteaa päättäväisesti.

Hakan jatko-ohjelma ratkeaa tosiaan vasta ottelun jälkeen. Sunnuntaina vastustajana on AC Oulu, mutta pelataanko ottelu Valkeakoskella vai Oulussa, ratkeaa vasta torstain Haka – HIFK -ottelussa.

Kuva: Niklas Günsberg

HIFK:n ennakko TÄÄLTÄ.

Ruutu+ lähettää ottelun suorana TÄÄLLÄ.
Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne TÄÄLTÄ ja samalla tukea Hakan toimintaa.

Hakan osakeanti on käynnissä viimeistä päivää TÄNÄÄN, lue lisää TÄÄLTÄ.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT