Yleistä

Koe unohtumaton kokous- ja/tai virkistyspäivä ainutlaatuisessa ja inspiroivassa ympäristössä Tehtaankentällä. 
Jo miljöö itsessään henkii positiivisuutta ja voittamisen energiaa. Samassa hengessä olemme suunnitelleet sen ympärille kolme erilaista virkistyspäiväkokonaisuutta. Kokouspalvelumme puolestaan tarjoavat vaivattomasti mainiot puitteet yrityksen tai ryhmän yhteiselle ajalle. Päivä Tehtiksellä energisoi, lisää yhteishenkeä ja antaa virtaa niin työelämään kuin arkeenkin.
Kokemuksen kruunaavat laadukkaista raaka-aineista taidolla valmistetut ateriat. 

Virkistyspäivän konseptit

Eri ohjelmavaihtoehdot on suunniteltu siten, että kaikki nauttivat päivästä ja viihtyvät porukassa. 
Mukaansatempaavan ja yhteishenkeä kohottavan aktiviteetin lisäksi haluamme herättää ajatuksia ja antaa työkaluja henkilökohtaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Virkistyspäivän viimeistelevät suunmukaisiksi suunnitellut laatutarjottavat valintanne mukaan. 

Päivän ohjelman yhteyteen voidaan aina lisätä omaa kokousaikaanne sekä ilta- tai ottelutapahtuma VIP-palveluineen. 

Rentoutumista, kehonhuoltoa ja yhdessäoloa

Onko toiveissa rauhallinen irtiotto arjesta ja hemmottelua työporukan kesken?
Silloin tämä vaihtoehto on juuri teille sopivin.
Valittavissa on rentouttava ja kehoa huoltava jooga, vapauttava luova tanssi tai hauska ja ilmaisua kehittävä improvisaatiotyöpaja.

Kisailua leikkimielisesti

Kaipaako porukkasi vireyttä ja kilpailuhenkeä päiväänsä.
Tässä vaihtoehdossa on sopivasti toimintaa, hauskuutta ja kisailua.
Takuuvarma klassikko jo vuosien ajalta, jossa henkeä nostatetaan FC Hakan pelaajien isännöimien leikkimielisten kilpailujen parissa. 

Kunnon sporttipäivä

Haluatteko saada hien pintaan ja sykkeen nousemaan? Silloin kunnon sporttipäivä on juuri se, mitä kaipaatte.
Ammattilaisen vetämä toiminnallinen treeni nostaa sykettä ja kehittää kehon motoriikkaa, sekä fysiikkaa. Treenin kovuuden voi säätää oman tuntemuksen ja jaksamisen mukaan, mutta halutessaan tässä treenissä voi todella ottaa itsestään kaiken irti.
Harjoituksen jälkeen liikunnan tuoma hyvän olon tunne valtaa kehon ja mielen, jolloin onkin hyvä siirtyä suihkun kautta nauttimaan herkullinen, palauttava lounas tai päivällinen. 

Virkistyspäivän hinta 8-25 hlö ryhmille on 175€/hlö sisältäen:
  • Tervetuloa Tehtikselle
  • Aamupala / välipala aloitusajasta riippuen
    • Esimerkiksi erikoiskahvi / -tee, raikas smoothie, täytetty kauraleipä tai brie-croissant, cashew-pähkinöitä ja hedelmiä.
  • Hyvinvointityöpaja
  • Toiminnallinen aktiviteetti valinnan mukaan
  • Lounas / päivällinen 
    • Esimerkiksi Pottumuusia ruskistetulla voilla, Suomenkarjan lihapullat Jallu-kermakastikkeessa, savulohikiusaus koivunlehtisavustetusta lohesta ja Penttilän perunasta, paahdettuja punajuuria, hillosipulia, maustekurkkuja ja puolukkasurvosta. Alkoholittomat ruokajuomat.
  • Kokonaiskesto n.4h
  • Lisähinta ”Päivä Tehtiksellä kuvina ja videona”-palvelusta 300€/pv.
  • Lisähinta pöytiin tarjoillusta päivällisestä alku ja pääruokineen ja ruokaviineineen 50€ / hlö. 
    • Esimerkiksi poltetun kerman kalakeitto kotimaisesta kirjolohesta, karamellipossua Paijan tilan porsaanlihasta kukkakaaligratiinilla ja rosmariiniperunoilla sekä sopiva viinipaketti ja raikkaat alkoholittomat juomat.
  • Kaikkiin hintoihin lisätään voimassa oleva alv. 

Ota yhteyttä

Olli Huttunen
Toimitusjohtaja
+358 405559386

Mika Sandelin
Myyntipäällikkö
+358 401614512