Etusivu » Uutiset » Lee Erwin haluaa huudattaa jälleen yleisöä – ”Toivottavasti voimme taas juhlia yhdessä”
12.08.2022
FC Hakan ottelut jatkuvat tänään, kun AC Oulu saapuu valkopaitojen vieraaksi. Ottelussa tavoitellaan 3000 katsojan rajaa ja Hakan hyökkääjä Lee Erwin haluaa antaa katsojille aihetta riemuun.
Haka on esiintynyt tällä kaudella kotikentällään vahvasti voittaen kahdeksasta kotiottelustaan viisi ja pelaten kahdesti tasan. Erityisesti kahdessa edellisessä kotiottelussa yli 2000 katsojaa on saanut makeaa mahan täydeltä, kun ensin FC Inter kaatui lisäajan viimeisen hetken maalilla 3-2 ja viimeksi sarjakärki KuPS sai tuta koskilaisjoukkueen vireen Hakan voittaessa 2-1.
Erwin on pelannut urallaan yli 70 000 katsojan edessä, mutta Tehtaan kentälläkin päästään parhaimmillaan hienoon tunnelmaan.
– Esimerkiksi viime ottelussa KuPS:aa vastaan oli loistava tunnelma ja paljon yleisöä. Jos me pelaajat jatkamme hyviä esityksiä pelikentällä, niin toivottavasti sitä kautta yleisö löytää jatkossakin katsomoon, Erwin kiittelee kotikannattajia.
Haka ja AC Oulu ovat tasapisteissä sarjassa ja molemmat joukkueet taistelevat tiukasti ylemmän jatkosarjan paikasta. Oulussa Haka hävisi 0-3 ja nyt haussa on revanssi sekä asemien tukevoittaminen sarjataulukossa.
– Edessä on erittäin vaikea ottelu eikä Veikkausliigassa helppoja otteluita olekaan. Oulu pelasi edellisottelussaan tasan HJK:n kanssa, joten he tulevat tänne varmasti hyvällä itseluottamuksella. Olemme kuitenkin kotikentällämme ja siten meidän pitää olla ennakkosuosikkeja.
Perjantain ottelussa tavoitellaan kauden yleisöennätystä ja otteluisäntä Volkswagen lahjoittaa jokaisesta katsojasta yhden euron lähialueen vähävaraisten perheiden jalkapalloharrastuksen tukemiseen. Erwin toivoo pääsevänsä jälleen huudattamaan kotiyleisöä ottelussa.
– Toivottavasti tulee taas paljon yleisöä ja saamme samanlaisen tunnelman kuin edellisissä peleissä. Yleisö tuo meille lisävoimaa ja se on yksi syy, miksi olemme pelanneet hyvin kotona tällä kaudella. Fanit saavat meistä pelaajista parhaan irti ja kannustus antaa myös itseluottamusta. Toivotaan, että pääsemme kaikki yhdessä juhlimaan voittoa pelin jälkeen niin kuin edelliskerroilla.
FC Haka – AC Oulu pyörähtää käyntiin perjantaina 12.8. kello 18.00.Kaikki alle 17 -vuotiaat pääsevät ilmaiseksi ja alueen koululaisille jaetuilla lipuilla myös aikuinen pääsee sisälle koululaisen seurassa.Lue lisää ottelun järjestelyistä täältä ja hanki pääsylippusi täältä.
Kuva: Jussi Rämä