Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka huudatti ennätysyleisöä Tehtiksen illassa!

FC Haka ja AC Oulu tarjosivat perjantai -illassa juuri sitä, mitä paikalle saapunut ennätysyleisö toivoikin. Kunnon maali-iloittelua, mikä päättyi viime hetken maalilla kotijoukkueen 3-2 -voittoon. Perjantai -illan kruunasi kauden yleisöennätyksen täyttyminen, kaikkiaan 3211 katsojaa oli saapunut todistamaan Veikkausliiga -jalkapallo parhaimmillaan.

Valkopaidat tulivat otteluun selvästi täynnä voitontahtoa. Vieraat pystyivät tukkimaan kentän keskustan, mutta laidoilta löytyy tilaa ja siellä viilettivät menemään Logan Rogerson, sekä Elias Mastokangas. Ottelun avausmaali nähtiinkin jo seitsemännellä minuutilla, kun Lee Erwin vapautti Rogersonin upeasti oikealta laidalta. Uusiseelantilainen ajautui kuitenkin lopulta ahtaaseen paikkaan, mutta onnistui tekemään itselleen tilaa kahden Oulu -puolustajan ahdistamana, sai oikean jalkansa vapaaksi ja laukoi pallon upeasti ylänurkkaan noin 16 metristä.

Vieraiden vastaus tuli kuitenkin ensimmäisen jakson lopuilla. Rasmus Karjalainen sai pitkän pystysyötön haltuunsa aivan Hakan kuudentoista rajalla, liikkui terävästi kohti keskusta, eikä Luiyi de Lucas ja Niklas Friberg aivan pysyneet miehen perässä. Maajoukkueessakin esiintynyt hyökkääjä pääsi vetopaikkaan ja laukoi kauden avausmaalinsa Veikkausliigassa ottelun 37. minuutilla.

Ensimmäisellä jaksolla ei enempää osumia nähty, mutta toinen puolikas tarjoili niitä vielä kolmen kappaleen verran.

Ensimmäisenä toisella jaksolla maaliverkkoja pääsi heiluttamaan Hakan tuore hankinta Jude Arthur 58. minuutilla. Oulu -maalivahti Calum Ward nyrkkeili pallon kulmapotkusta aivan maalin edustalle, mistä Arthur yritti ensin puskemalla, mutta lopulta tuikkasi jalallaan lyhyeksi jääneen puskuyrityksensä sisään.

– Näin se vain menee, että jossain joku pelaaja ei saa peliaikaa, tulee ihan uudella mentaliteetilla toiseen paikkaan ja saa onnistumisia, hyvä näin, kommentoi Teemu Tainio tyytyväisenä SJK:sta siirtyneen Arthurin näyttöjä.

Hakan johto kuitenkin suli toistamiseen parikymmentä minuuttia myöhemmin. Tälläkin kertaa osuma sai alkunsa nopeasta, pitkästä pystysyötöstä, minkä Samuel Anini jr. chippasi taidokkaasti ohi vastaan tulleen Aatu Hakalan 76. minuutilla.

Tehtaan kentän yleisö sai lopulta kuitenkin palkintonsa, kun jälleen kerran vaihdosta sisään tullut Stavros Zarokostas nousee ratkaisijaksi. Seth Saarinen ajoi röyhkeästi boksiin ja taisteli pallon vielä kaaduttuaankin Salomo Ojalalle, jonka pieni siirto löysi vieressä olleen Zarokostasin ja kreikkalainen pääsi viimeistelemään läheltä ottelun voittomaaliksi jääneen 3-2 -osuman.

– Pelaajat näytti taas sellaista intohimoa ja taistelutahtoa. Me kyllä jaksetaan painaa loppuun asti!

– Kelikin oli aika rankka, mutta saatiin palkinto lopussa, eikä tästä voi kuin onnitella pelaajia, Teemu Tainio totesi tyytyväisenä.

Voitolla Haka nosti itsensä Oulun ohitse sarjataulukon neljännelle sijalle ja tukevoitti entisestään paikkaansa ylemmässä loppusarjassa. Valkopaitojen pelit jatkuvat ensi viikon sunnuntaina Tehtikselle, jolloin vieraaksi saapuu Hesingin Jalkapalloklubi. Haka ei ole vielä kertaakaan onnistunut Klubia viimeisten kolmen kauden aikana Veikkausliigassa voittamaan, mutta tällä kertaa se voisi olla jopa mahdollista.

Huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Tilastot Veikkausliiga.com.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT