Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

VPS jäi ensi jaksolla totaalisesti jalkoihin – Haka petasi loistavat lähtökohdat sunnuntaille!

FC Haka matkusti keskiviikkoillaksi Vaasan Palloseuran vieraaksi Eurokarsintasarjan kaksiosaisen finaalin ensimmäiseen osaotteluun. Tasaiseksi odotettu ottelu oli kaikkea muuta, sillä sinisissä paidoissa esiintynyt koskilaisnippu jätti kotijoukkueen heti avausjaksolla telineisiin ja nappasi ratkaisevaan toiseen osaotteluun loistavat lähtökohdat 0-3 -tuloksella.

Haka tuli otteluun hyvällä energialla ja se oli myrkkyä kotijoukkueelle, jonka jaloissa aiemmat Eurokarsintasarjan ottelut vaikuttivat painavan odotettua enemmän.

Varsinkin Logan Rogerson vaikutti olevan täysin pitelemätön oikealla laidallaan. Koskilaiset onnistuivat avausjaksolla kolmesti maalinteossa ja kaikkiin alustus oli lähti Rogersonin kautta oikealta laidalta.

Haka sai ottelun neljänellä minuutilla kaksi lähes identtistä maalipaikkaa, joista ensimmäisen, niinikään Rogersonin jalasta lähteneen syötön Elias Mastokangas laukoi VPS -maalisssa tilanteen loistavasti pelanneen Oskari Forsmanin syliin. Heti seuraavasta hyökkäyksestä uusiseelantilainen lähetti pallon ilmassa pilkun tuntumaan, mistä Lee Erwin puski pelivälineen tarkasti oikeaan alakulmaan.

Reilu parikymmentä minuuttia myöhemmin sama kaksikko järjesteli illan toista osumaa. Tällä kertaa syöttö lähti päätyviivalta mennen läpi vaasalaisten puolustuksen aina taka-alueelle asti, mistä skottihyökkääjä pääsi rauhassa sijoittamaan pallon jo toistamiseen maaliin.

Kolmannessa maalissa kuvio oli lähes sama, mutta tällä kertaa Rogersonin syöttö tavoitti Oliver Whyten, joka lähti hakemaan laukaisupaikkaa, mutta miestä jouduttiin rikkomaan. Pallo vietiin pilkulle, mistä niinikään huimassa pelivireessä ollut Erwin pääsi viimeistelemään ottelun kolmannen maalinsa, sekä kauden ensimmäisen hattutemppunsa, kun pelikellossa oli 43 minuuttia.

– Ekalla puoliajalla me oltiin todella hyviä ja muillakin oli paikkoja tehdä maaleja, tosi laadukkaita paikkoja. Mutta kyllähän Lee on näyttänyt tässä kauden aikana, että hän taitaa maalinteon ja tietenkin kolme maalia näin tärkeään peliin on upea suoritus, Teemu Tainio kertasi avausjaksoa ja maalitykkinsä esitystä ottelun jälkeen.

Toisella jaksolla nähtiin hivenen ryhdistäytynyt kotijoukkue, joka ei missään nimessä ollut vielä luovuttanut. Finaalisarjan ratkaisee kahden ottelun yhteistulos, joten jokaisella maalilla on merkitystä. Todella vaarallisille paikoille eivät vaasalaiset kuitenkaan päässeet.

67. minuutilla nähtiin myös sangen harvinainen tilanne, kun päätuomari Peiman Simani joutui jättämään kentän loukkaannuttuaan ja ottelu oli hetken keskeytyneenä neljäntenä tuomarina toimineen Kalle Mäkisen laittaessa itseään kuntoon. Muutaman minuutin odottelun jälkeen peli sai jatkua Mäkisen juostua kentälle ja VPS pääsi antamaan juuri ennen keskeytystä tullutta vapaapotkuaan. Vaaralliselta paikalta, aivan Hakan kuudentoista kulmalta lähtenyt vapaapotku kilpistyi kuitenkin Hakan muuriin, eikä kotijoukkue saanut siitäkään kiriään toden teolla käyntiin.

Seuraavan kerran peli keskeytyi 74. minuutilla, kun Hakan kapteeni Niklas Friberg ei pystynyt jatkamaan ottelua. Koskilaisten helpotukseksi kyseessä oli kuitenkin kramppi ja kapteeni on mitä todennäköisimmin pelikunnossa sunnuntain kotiottelussa.

Kotijoukkueelle tarjoutui lopussa helpotusta saada kirittyä Hakan etumatkaa kiinni, kun Jude Arthur katseli keltaista korttia toistamiseen 85. minuutilla.

VPS sai viimeisen kymmenen minuutin aikana luotua painetta Hakan maalille. Muutaman kerran pallo olisi voinut pomppia myös maaliin, mutta uhrautuvasti pelannut puolustus kesti viimeisenä lukkonaan Aatu Hakala, joka sinetöi nollapelinsä lisäajan kuudennella minuutilla esittämällään huipputorjunnalla.

– Me tultiin sillä ajatuksella tänne, että saadaan hyvät lähtökohdat sunnuntaille ja tietenkin 0-3 -vierasvoitto on just sitä. Meidän taktiikka ja pelisuunnitelma puri tänään tosi hyvin ja kaiken kaikkiaan hyvä reissu, Tainio iloitsi.

– Täytyy muistaa, että jalkapallossa kaikki on mahdollista ja nyt meidän pitää huolehtia siitä, että sunnuntaina hoidetaan homma pakettiin. Toivottavasti tulee paljon porukkaa kannustamaan meitä, niin saadaan homma maaliin asti!

VPS:n raportti.

Tilastot Veikkausliiga.com.

Huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Kuva: Samppa Toivonen / Apollo Photo

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT