Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

”Voitolla neljänneksi!” – Teemu Tainio lähtee juhlaotteluun luottavaisena

Veikkausliiga jatkuu tasan kuukauden tauon jälkeen Tehtaan kentällä, kun Haka saa vastaansa FC Interin.

Edellisessä kotiottelussa 18.6. Tehtiksen uusi keinonurmi sai tulikasteensa ja tällä kertaa aihetta juhlaan antaa Valkeakosken Haka ry:n 90 -vuotisjuhlaottelu. Hakan ja Interin kohtaamista voidaankin nimittää koko Hakaperheen otteluksi.

Maanantai -illan vastustaja Inter saapuu Valkeakoskelle haastavista lähtökohdista. Joukkueella on allaan kaksi Konferenssiliigan karsintaottelua ja niiden tuloksena putoaminen jatkosta K.F. Dritalle. Jälkimmäinen otteluista pelattiin Dritan kotikentällä Kosovassa viime tiistaina, joten matkustaminen ja etenkin tappio saattavat vielä häiritä keskittymistä koskilaisten kohtaamiseen.

Pelaajarintamalla turkulaisten tilannetta puolestaan vaikeuttaa Veikkausliigan maalipörssin kolmosen, Benjamin Källmanin sopimuksen päättyminen. Källmanin seitsemän osuman lisäksi neljän maalin David Haro loukkaantui Euro -ottelussa, joten vieraiden riveistä on maanantain lähes puolet alkukauden maalintekovoimasta poissa. Myös Hakan päävalmentaja Teemu Tainio tiedostaa vieraiden hyökkäyskaluston heikentyneen.

– Mitä olen Interin pelejä alkukaudesta katsonut, niin kyllähän ne tehot ovat pitkälti Petteri Forsellin ja Kälmannin kautta tulleet – nyt toinen heistä on poissa.

– Varmasti vahvistavat vielä hyökkäystään, mutta maanantaille avut eivät millään kerkiä. Nyt hyökkäys on siis paljolti vain Forsellin varassa.

Alkukautta peilatessa lähtötilanne otteluun on suorastaan kutkuttava. Molemmilla joukkueilla on 13 pelaamastaan ottelusta kasassa 18 pistettä viidellä voitolla ja kolmella tasapelillä.

Viimeisten viiden ottelun kunnon perusteella puntit ovat niinikään tasan, sillä molemmilla on kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Hivenen Hakan eduksi vaakaa kallistaa se, että koskilaisten tappio on Helsingin Jalkapalloklubia vastaan toukokuun lopulta ja Inter puolestaan hävisi viimeisimmän ottelunsa 2.7. sarjassa toiseksi viimeisenä majailevalle FC Lahdelle.

Kun unohdetaan Suomen Cupin rangaistuspotkukilpailussa tullut tappio Kuopion Palloseuralle, niin valkopaidat ovat pelanneet viimeiset kuusi ottelua tappioitta.

Kesäkuun maaottelutauko, sekä Suomen Cupin ja Euro -pelien aiheuttamat pitkät otteluvälit ovat olleet kiistatta eduksi koskilaisten pelille. Päävalmentaja Teemu Tainio onkin painottanut, että aika on käytetty hyödyksi havaittujen ongelmakohtien hiomiseen, sekä oman pelin kehittämiseen. Tästä osoituksena viime ottelussa vieraskentältä haettu tyylipuhdas 0-2 -voitto HIFK:sta, vaikka poissaolot aiheuttivatkin kohtaamisessa päänvaivaa.

– Meillä on ollut viime viikkoina vähän rikkonaista ja pelaajat ovat joutuneet jättämään treenejä väliin vähän eri syistä.

– Nyt kuitenkin joukkuetta muun muassa vaivannut korona-aalto alkaa olemaan selätetty, Tainio iloitsee.

– Ja ne jotka ovat olleet paikalla, niin treeneissä on ollut tosi hyvä tekemisen meininki. Olemme ehdottomasti valmiita!

Tämän Tainio uskaltaa luvata siitäkin huolimatta, että muutaman pelaajan lopullisen kunnon näkee vasta maanantaina. Pelaajien nimet päävalmentaja jättää kuitenkin tälläkin kertaa vielä avoimeksi.

– Viime vuosina Inter on ollut enemmän fyysinen joukkue, mutta nyt heillä on vikkelämpiä ja hyökkäysorientuneita pelaajia enemmän. Ei missään nimessä huono joukkue ja ovat kyllä vaikea voitettava.

– Lisäksi erikoistilanteet heillä on aina pahoja, eikä vähiten sen takia, että siellä on Veikkausliigan paras antaja vastassa, Tainio varoittaa viitaten juurikin Forselliin.

Päävalmentaja lähtee joka tapauksessa erittäin luottavaisin mielin otteluun.

– Todella hyvillä mielin matsiin. Varsinkin, kun on tällainen juhlapeli ja paljon nuoria paikalla, niin halutaan antaa heille paljon ilonaiheita.

– Ja vilkaisin myös sarjataulukkoa, niin voitolla meillä on mahdollisuus nousta sarjassa neljänneksi!

Osta liput FC Haka – FC Inter -otteluun täältä tai pue päällesi jokin Haka -tuote ja kävele portista sisään – lue tarkemmin täältä.

Inter -ottelusta alkaen alle 17 -vuotiaat pääsevät ilmaiseksi kotiotteluihin, eikä kausikorttilaisten tarvitse varata lippua etukäteen.

FC Interin otteluennakko täältä.

Ruutu+ näyttää ottelun suorana täällä.
Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne täältä ja samalla tukea Hakan toimintaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT