Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

”Voitolla huomenna alkaa näyttämään asiat aika hyvältä!”

Runkosarjassa yhdeksänneksi sijoittunut Haka pääsee aloittamaan haastajasarjan kotonaan, kun viikon takainen tuttu, AC Oulu saapuu Tehtaankentälle.

Koskilaiset ovat kolmen ottelun voittoputkessa ja kaikissa kolmessa ottelussa oma maali on pysynyt puhtaana. Vastaava nollaputki Veikkausliigassa on nähty edellisen kerran kaudella 2007, jolloin Haka voitti Hongan 0-2, Jaron 4-0 ja MyPan 0-3 heinä-elokuun vaihteessa.

Päävalmentaja Teemu Tainiota ei tilastot juurikaan kiinnosta, mutta tämänhetkinen vire saa kiitosta.

– Tyytyväinen olen ollut viime pelien puolustamiseen. Tilastot, faktat ja tämmöiset ei minua niinkään kiinnosta, mutta kyllä me siitä lähdetään huomenna, että oma pää pysyy puhtaana.

Pientä päänvaivaa valmennukselle tuo pelikiellot ja etenkin Luiyi de Lucasin puuttuminen puolustuksesta on iso menetys. Toppari on pelannut kolmea ottelua lukuunottamatta täydet minuutit tällä kaudella ja ollut joukkueen huonoinakin hetkinä mies paikallaan. Lucasin lisäksi korttitili on täynnä Jacob Bushuella ja Aleksandar Vucenovicilla.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, ettei ketään ole tällä hetkellä loukkaantuneena, joten päävalmentajalle ja kumppaneille jää edelleen hyvin vaihtoehtoja kokoonpanoon.

Kun AC Oulu viimeksi vieraili Valkeakoskella, vei se arvokkaat kolme pistettä mukanaan 0-1 -tuloksella. Tuolloin joukkueiden kurssit olivat täysin päinvastaiset ja vaikuttikin siltä, että oululaiset olivat varmistamassa sarjapaikkaansa ja Haka ajautumassa karsijan paikalle.

Nyt Valkeakoskelle voidaan sanoa saapuvan pienoinen kriisijoukkue. Oulu ei ole voittanut peliäkään viiteen otteluun ja lisäksi viikon takaisen valmentajanvaihdoksen tulokset on vielä mittaamatta. Markus Heikkisen ja Teemu Tavikaisen tulikoe tuli nopeasti ja tuloksena oli 0-1 -tappio Hakalle. Tämän jälkeen uusi valmennus on saanut viikon aikaa hioa kuvioitaan rauhassa, joten on pienoinen arvoitus, millainen joukkue Valkeakoskelle saapuu.

– Niillä on tosiaan ollut viikko aikaa valmistautua. Saa nähdä mitä sieltä tulee, ovatko lähteneet muuttamaan jotain vai tulevatko sillä, millä ovat oikeastaan koko kauden pelanneet, Tainio pohtii.

Logan Rogerson iski torstaina Veikkausliigan avausosumansa. Jatkuuko maalivire sunnuntaina, kun keltapaitainen AC Oulu saapuu jälleen Tehtikselle.

Oli vierasjoukkueen tilanne mikä hyvänsä, niin sunnuntain asetelmat ovat selvät. Hakan peli kulkee ja se onkin asettanut itsensä selvään ennakkosuosikin asemaan. Myös Tainio on asetelman tiedostanut ja valanut uskoa myös joukkueeseensa.

– Tietenkään heidän ei kestäisi meille huomenna hävitä – se on jopa pakkovoitto heidän kannalta. Ja just sanoin joukkueelle, että ollaan pantu itsemme sellaiseen asemaan, että voitolla huomenna alkaa näyttämään asiat aika hyvältä!

Ruutu+ lähettää ottelun suorana TÄÄLLÄ.
Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne TÄÄLTÄ ja samalla tukea Hakan toimintaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT