Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Vierivä kivi ei sammaloidu

Tänä vuonna FC Hakan korkein kunnianosoitus, Juuson Plaketti, luovutettiin Heino Pekkariselle. Tämänvuotinen palkinto oli sarjassaan 30. jaettu Juuson Plaketti.

Valkeakoskella pitkään toiminut Pekkarinen on ollut Hakassa mukana jo vuosikymmenien ajan ja ollut merkittävä tekijä siihen, että Valkeakoskella sijaitseva Suomen Jalkapallomuseo on ja toimii nykyisessä, erinomaisessa tilassaan. Kun museota uudistettiin jokunen vuosi sitten, hän oli vastaamassa niin pintojen uudistamisesta, kuin tekniikastakin. Muun muassa digitaalinen Hall of Fame on miehen käsialaa.

Myös perinteikäs, FC Hakan varainkeruujuhla Haka-Show, on vuosittain työllistänyt Pekkarista ja mies tulee olemaan mukana jälleen, kun juhla ensi keväänä järjestetään. Haka-Show on järjestetty vuodesta 1966 alkaen ja Pekkariselle se tulee olemaan 43., missä mies on mukana.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Heino Pekkarinen on ollut FC Hakan sekä Tehtaan kentän tuki ja turva. Kun tulostin on lakannut yhteistyön tai tietoliikenneverkot ovat kaatuneet, niin paikalle on soitettu tuttu mies.

– Huttusen myötä tulin enemmän mukaan, toki jonkin verran jo aiemminkin, mutta Olli on kyllä muistanut aina soittaa, hän virnistää.

– Yleensä ne ongelmat on sellaisia, että esimerkiksi läppäri hukkaa verkon ja sitten tulostus ei toimi. Se on vähän näiden Windows -laitteiden ominaisuus. Se käyttöjärjestelmä vaan päättää, että nyt hukataan toi yhteys, hän luettelee leikkisästi.

Mies valottaa, että ihan normaalin Veikkausliigaottelunkin järjestäminen vaatii yllättävän paljon tietoliikenneyhteyksiltä. Lipuntarkastus ja myyntipisteet ovat kaikki langattoman verkon varassa ja jos verkko kaatuu, koko paketti kaatuu kasaan. Osaan myyntipisteistä viedäänkin jokaiseen otteluun erillinen langaton tukiasema, jotta homma toimii. 

Vaikka kaikki muu käytännössä toimiikin langattoman verkon varassa, niin Ruutu+ -tuotanto vaatii enemmän. Sitä varten on varattuna valokuitukaapeli, jotta videokuva olisi virheetön, eikä lähetys pätki.

Tämänkesäinen Euro -ottelu toi niinikään lisätöitä Pekkariselle, sillä käytössä olleet yhteydet eivät olleet riittävät, vaan kilpailun järjestäjä UEFA vaati tukiasemien lisäämistä.

– Jos muistan oikein, niin lehdistölle oma, vierasjoukkueelle oma, tiedotus, doping -testaus ja vartiointi. Eli viisi kappaletta piti lisätä, vaikka ennestään niitä on täällä kyllä jo paljon.

”Kyllähän se sydämentykytyksiä toi!”

Hakan päättäjäisiä vietettiin kauden päätteeksi, missä pelaajien lisäksi palkitaan aina myös Juuson Plaketin saaja. Julkistus noudattelee kaavaa, missä ensin käydään palkinnon saajan taustaa sekä ansioita läpi ja vasta lopuksi paljastetaan nimi. Pekkarinen itsekään ei siis tiennyt paikalle saapuessaan, mikä häntä odottaisi.

– Se ei ollut ennakkoon tiedossa ja kyllähän mä Kaapon(Karri Kekkonen) vekkulin tunnen silleen, että kun hän lähti sitä juontamaan, niin loppumetreillä keksin, että nyt tais osua.

– Kyllähän se, kun se julkistettiin, niin kyllähän se sydämentykytyksiä toi. Muutamia tyhjiä lyöntejä ja sellaista.

– Kyllä mä arvostan sitä tunnustusta erittäin suuresti.

Heino Pekkarinen on yksi niistä lukuisista henkilöistä, jotka tekevät töitä FC Hakan taustalla ja toki muuallakin. Hänen kohdallaan puhutaan yli neljästäkymmenestä vuodesta! Mikä oikein pitää miehen edelleen valmiina auttamaan viikosta toiseen?

– Vaikea sanoa – kai sitä on siinä kohtaa vähän tyhmä, kun hommaa itselleen vaikeuksia, mies naurahtaa. 

– Ei se aika kulu minulla istuen, eikä television ääressä, hän kuitenkin myöntää jo enemmän tosissaan.

Heino Pekkarinen oli vieraana myös FC Hakan Hacast -podcastissa – jakso julkaistaan torstaina 7.12.2023 ja se on kuunneltavissa Hakan kotisivuilla, Spotifyssa ja Suplassa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT