Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Vastaavaa virettä ei ole nähty sitten vuoden 2005

FC Haka ja AC Oulu kohtasivat toistamiseen viikon sisään, kun haastajasarja käynnistyi sunnuntai -iltana Tehtiksellä. Ottelu oli molemmille joukkueille tärkeä ja se näkyi molempien joukkueiden otteissa – lopputuloksena ottelun panokselle ominainen 0-0 -tasapeli.

Tasurilla koskilaiset säilyttivät kuuden pisteen eron karsijan paikalla olevaan Ouluun. Näin ollen lopputulos maistui kotijoukkueelle aavistuksen verran paremmalta.

– Oulun tehtävä on napata meidät kiinni, joten tämä oli se minimi, mitä me haluttiin, Teemu Tainio totesi pelin jälkeen.

Tasapelipisteen paras asia oli ehdottomasti se, että oma maali pysyi jälleen puhtaana. Haka on pelannut viimeisimmistä neljästä ottelusta kolmesti kotona, kerran vieraissa ja kaikissa otteluissa oma vastustaja ei ole kyennyt iskemään maaliakaan Aatu Hakalan taakse.

Edellisen kerran Haka on kyennyt samaan Veikkausliigassa 3.7.2005 – 31.7.2005, jolloin maaleitta jäivät KuPS(0-0), Allianssi(8-0), Jaro(0-1) ja Lahti(0-0). Tainion suojatit ovat siis tällä hetkellä erinomaisessa vireessä ja läpi kauden peräänkuulutettu puolustuspeli toimii.

Oman haasteensa päivän otteluun toi Luiyi de Lucasin pelikielto, minkä seurauksena valkopaidat ryhmittyivät viiden alakertaan. Keskuspuolustuksessa pelasivat Niklas Friberg, Eero-Matti Auvinen ja Seth Saarinen, sekä laidoilla Henri Malundama ja Jami Kyöstilä. Uuden lisämurheen kesken pelin toi Fribergin lievä loukkaantuminen miehen saatua polvesta leukaansa, eikä voinut jatkaa ottelua. Todennäköisesti mies on kuitenkin jo seuraavassa ottelussa pelikuntoinen.

Sunnuntain ottelussa Hakalla oli kaikki voitonavaimet käsissään, sillä laukaukset menivät kotijoukkueelle 17-7 ja noista seitsemästä laukauksesta Oulu sai ainoastaan yhden kohti Hakalan vartioimaa maalia. Huippupaikkojakin valkopaidat rakentelivat riittävästi, jotta edes yksi tarvittava osuma olisi syntynyt, mutta tänään ei yrityksissään onnistunut kukaan.

Donaldo Acka pääsi jälleen hyvin puskemaan kulmapotkusta, mutta kanadalaisvahti Yann Fillion torjui yrityksen. Myös Ishmael Yartey, Jami Kyöstilä ja Logan Rogerson pääsivät laukomaan hyvistä paikoista, mutta oululaisten maalia vartioinut Fillion oli mies paikallaan.

– Ainoa mikä tänään jäi puuttumaan oli maalit. Kyllä me luotiin ihan tarpeeksi hyviä laatupaikkoja ja ei vaan saatu palloa pussiin, Tainio totesi pelin jälkeen.

Lopussa, Fribergin loukkaantumisen jälkeen, Haka muutti puolustuksensa pakon edessä neljän alakertaan, eikä hyökkäyspelissä oltu ehkä niin rohkeita enää, vaan pyrittiin varmistamaan arvokas tasapelipiste.

– Tärkeintä oli, että kun väsähtää, niin kurinalaisuus pitää kurinalaisuus pysyä ja minusta se pysyi hyvin tänään.

– Siinä ei ollut enää jäljellä, kuin yksi varsinainen toppari, niin oli pakko siirtyä neljän alakertaan, Tainio kertasi ja kehaisi myös topparina poikkeuksellisesti Seth Saarista, joka normaalisti pelaa siis laitapakkina tai wingbackina.

Kovassa otteluruuhkassa ollut Haka saa nyt loppuja neljää peliä silmällä pitäen arvokkaan tauon, sillä seuraava ottelu pelataan vasta lauantaina 16.10.2021. Tuolloin Tehtikselle saapuu yllättäen haastajasarjaan valahtanut FC Lahti.

Kuvat: Jussi Rämä

Ottelun tilastot TÄÄLTÄ.

Ottelun tallenne ja kooste Ruutu+ -palvelusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT