Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Vanha tutkapari palaa yhteen

Hakan syyskausi sai siirtomarkkinoiden osalta lentävän lähdön, kun siirtoikkunan auettua seura tiedotti SJK:n Elias Ahteen ja Jesse Sarajärven siirtyvän ainakin kuukaudeksi lainalle Hakan miehistöön.

Tuoreet hankinnat tulevat sunnuntaina Valkeakoskelle ja ovat maanantaina ensimmäistä kertaa mukana Hakan harjoituksissa. Hakaan nimenomaan SJK:sta kaudeksi 2015 siirtynyt keskikenttäpelaaja Tuomas Lähdesmäki odottelee jo maanantain harjoituksia innoissaan, sillä Lähdesmäki tuntee niin Ahteen kuin Sarajärvenkin vuosien takaa. Etenkin Ahteen kanssa ”Tuppu” on tuhonnut vastustajien puolustuksia pikkukentiltä saakka.

– Kyllä siinä kieltämättä aika leveä hymy naamalle tuli, kun luin, että Elias on tulossa Hakaan pelaamaan, Lähdesmäki kertoo tunnelmistaan.

Ahde on niin ikään mielissään Haka-siirrosta, sillä peliaika on ollut Seinäjoella kortilla alkukauden Porin visiitin jälkeen.

– Todella hyvillä fiiliksillä lähden Hakaan. Pääsen taas pelaamaan kunnolla ja näyttämään osaamistani, Ahde lataa.

Lähdesmäellä ja Ahteella on yhteistä uraa takana samassa joukkueessa jo reippaasti, mutta tutustuminen lähti liikkeelle ennemminkin keskinäisestä kilpailusta.

– Taitokisoista se joskus lähti, siellä meillä oli kovat väännöt keskenämme. Elias aloitti jalkapallon Ilmajoella ja siirtyi myöhemmin junioireissa samaan joukkueeseen mun kanssani Seinäjoelle, Lähdesmäki muistelee ystävysten uran alkuaikoja.

– Kyllä tässä helposti kymmenen vuotta pelaattiin samassa joukkueessa ennen kuin ”Tuppu” siirtyi Hakaan, Ahde täsmentää.

Hakassa Lähdesmäki on pelannut sekä keskikentän laidalla että kymppipaikalla. Ahde puolestaan tulee Hakaan puhtaaksi kärkimieheksi. Samat roolit ovat olleet pelaajilla käytännössä koko uran ajan.

– Joo, kyllä tää on ollut tuttu kaava. ”Ellu” on aina hyökännyt ja mä oon pelannut siinä alapuolella joko kymppinä tai keskikentän pohjalla. Viimeksi Kakkosessa Kerho 07:n riveissä syntyi kyllä tosi monta maalia niin, että Lähdesmäki syötti ja Ahde viimeisteli. Meidän ajatukset on mennyt hyvin yhteen aina kentällä. Sopiva sekoitus taitoa ja tuuria, Lähdesmäki innostuu.

Vaikka veijarit ovat olleet eri joukkueissa nyt toista kautta putkeen, Ahde uskoo, että yhteispeli kentällä löytyy taas nopeasti.

– Eihän tässä oltu kuin pari vuotta eri joukkueissa. Kyllä ne yhteiset askelmerkit löytyy taas nopeasti, kun päästään kentälle, Ahde lupaa.

Ahde ja Lähdesmäki ovat siis hyviä ystäviä myös kentän ulkopuolella, mutta Lähdesmäki ei ainakaan tunnusta, että hänellä olisi juuri tämän siirron kanssa näppejään pelissä – edes suosittelijan roolissa.

– Alkukaudesta meillä oli ”Martsin” kanssa puhetta Eliaksen tilanteesta, mutta silloin hänen tie vie Poriin. Nyt ei ollut mitään puhetta siirrosta, kyllä tää tuli ihan yllätyksenä tällä kertaa, Lähdesmäki kertoo.

SJK:n toimitusjohtajanakin toiminut Hakan päävalmentaja Kari Martonen ja Ahde eivät Seinäjoella olleet liiemmin tekemisissä keskenään, mutta täysin vieraaseen koppiin Ahteen ei tarvitse Tehtiksellä marssia. Lähdesmäen ja mukana siirtyvän Jesse Sarajärven lisäksi kopissa on ainakin yksi tuttu naama.

– Ahosen Jesse oli mun kanssa samassa tuvassa armeijassa. Sitä naamaa jouduin puoli vuotta tuijottamaan. Mä tuun hyvin toimeen Jessen kanssa, Ahde virnistää.

Vaikka Ahde on Veikkausliigaseuran sopimuspelaaja ja onnistunut aiemminkin Ykkösessä, ei Veikkausliigadebyytti ole vielä osunut kohdalle. Siirto Hakaan onkin Ahteelle hyvä askel kohti tavoitteiden toteutumista.

– Kyllä mulla tavoitteena on olla tuolla Veikkausliigan puolella mahdollisimman pian, mutta tämä on hyvä etappi tähän väliin. Mä haluan onnistua Hakassa, Ahde paaluttaa.

Haka pelaa seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona 10.8. Jyväskylässä JJK:a vastaan kello 18.30. ”Tuppu” ja ”Ellu” on mahdollista nähdä ensimmäistä kertaa yhdessä Hakan riveissä Tehtiksellä torstaina 18.8. Silloin Haka saa vastaansa FC KTP:n kello 18.30 alkavaan otteluun.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT