Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Valkoinen vyöry läpi toisen jakson ei tuottanut tulosta

FC Haka ja FC Lahti kohtasivat lauantai -illassa Tehtaankentällä, kun Veikkausliiga palasi maaottelutauolta tositoimiin. Loukkaantumisista ja pelikielloista, sekä ilman panosta pelannut Lahti ei antanut poissaolojen haitata, vaan taisteli uhrautuvasti loppuun asti. Hämmästyttävän tasaisesti useasti pelanneet joukkueet päätyivät jälleen pistejakoon tuloksella 1-1.

Vieraat saivat otteluun unelma-alun, kun Chinedu Geoffrey vei lahtelaiset 0-1 -johtoon jo ottelun toisella minuutilla. Hyökkäys rakennettiin vasemmalta laidalta ja kolmella poikittaissyötöllä pallo pelattiin nigerialaiselle, joka laukoi pallon etukulmasta sisään. Samalla katkesi Hakan 367 minuuttia kestänyt oman pään maaliton putki.

– Alku oli heikko, ei oltu tarpeeks hereillä ja tokalla minuuutilla päästettiin Lahti 1-0 -johtoon, niin se ei tietenkään ole mikään ideaali alku, kertasi valmentaja Mikko Manninen ottelun jälkipeleillä.

Valkopaidat eivät kuitenkaan lannistuneet takaiskusta, vaan kokosivat rivinsä ja aloittivat takaa-ajon. Pitkäjänteisen työn palkinto tuli 34. minuutilla, kun Ishmael Yartey iski jälleen Lahtea vastaan Tehtiksellä.

Vieraat lähtivät rakentamaan peliään puolustuksen kautta, mutta Haka -hyökkääjien kovaa prässiä seurasi harhasyöttö, minkä Donaldo Acka poimi itselleen ja vapautti Yarteyn läpiajoon. Puolustaja Riyadh El Alamin pienestä repimisestä huolimatta, ghanalainen sijoitti pallon varmasti ohi Lahden maalissa seisseen Joona Tiaisen.

Ensimmäinen jakso ei muutoin hienouksia tarjonnut. Muutaman maalipaikan lisäksi ottelun kannalta ratkaisevin tapahtuma nähtiin aivan jakson lopulla, kun vieraiden Henri Eninful katseli toistamiseen keltaista ja jätti pelikentän sen seurauksena 42. minuutilla. Maaleja ei kuitenkaan ensijaksolla enempää nähty ja tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

– Tietysti helpotti meitä se Lahden punainen kortti. En nyt muista tarkkaan, mutta melkein tunti saatiin siinä pelata ylivoimalla, ”Mane” muisteli.

Hakan valmennus reagoi ylivoimaan toisella jaksolla vaihtamalla Antto Hilskan wingbackina pelanneen Hussein Mohamedin tilalle, sekä Janne-Pekka Laineen Donaldo Ackan tilalle ottelun 57. minuutilla.

Vaihto oli tuottaa nopeasti tulosta, kun Hilska käänsi keskityspallon päätyviivalta maalin edustalle, mistä Aleksandar Vucenovic pääsi puskemaan. Maaliviivalla seissyt Tiainen kauhoi pallon ja pelasti hiuksen hienosti maalilta haisseen tilanteen muutaman metrin päähän maalista. Pallo tippui suoraan Yarteylle, joka pääsi laukomaan, mutta tällä kertaa Teemu Penninkangas seisoi pallon edessä maaliviivalla.

Hetkeä myöhemmin pallo kävikin jo maalissa, mutta Vucenovicin kymmenestä metristä puskema osuma hylättiin paitsiona.

– Lähelle päästiin, mutta ei sitten saatu sitä voittomaalia tehtyä.

Loppuottelun juoni oli kuitenkin selvä, sillä Haka hyökkäsi jatkuvalla syötöllä ja Lahti yritti vain selviytyä alati jatkuvasta valkoisesta vyörytyksestä.

Toiselle jaksolle hyvin kuvaava onkin, että Haka loi kymmenen maalipaikkaa ja Lahti ainoastaan yhden. Maalivahtien torjunnat menivät niin ikään samalla kaavalla, sillä Hakala joutui vain kerran torjuntatöihin, kollega Tiaisen venyessä kuudesti pallon eteen.

– Piste on aina piste ja tässä sarjassa kaikki pisteet lasketaan.

– Ei nyt mikään älyttömän pettynyt olo. Nyt on kuitenkin viides peli ilman tappioo ja se on aina hyvä, ”Mane” päättää.

Kuvat: Jussi Rämä

Ottelun tilastot TÄÄLTÄ.

Ottelun tallenne ja kooste Ruutu+ -palvelusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT