Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

”Tuplataan myynti ja sitä myötä pelaajabudjetti” – tavoite inspiroi Olli Huttusta

FC Hakan seurajohto on korostanut useaan otteeseen, että toimintaa kehitetään pienin, mutta määrätietoisin askelin.

Tulevalle kaudelle on asetettu viralliseksi tavoitteeksi paikka kuuden parhaan joukossa ja lähitulevaisuudessa väläytellään jo mitalisijoja. Viime vuosina asetetut tavoitteet on saavutettu ja tämä antaa uskoa myös tuleviin suunnitelmiin.

– Aika hyvin suunnitelmat toteutunut viime vuosien aikana. Ollaan saatu taloutta kuntoon ja sitä kautta voitu kehittää kentän ulkopuolista toimintaa, Olli Huttunen muistuttaa.

– Selvisimme vaikeasta korona -vuodesta kuivin jaloin ja näin uskallamme asettaa kovat tavoitteet myös ensi vuodelle.

Käytännössä lisää tulovirtaa lähdetään hakemaan neljältä sektorilta: olemassaolevien yhteistyökumppanien ja uusasiakashankinnan kautta, Mustavalko -klubin kehittämisellä, fanituotemyynnin ja verkkokaupan kehittämisellä, sekä tapahtumatuotantoon panostamalla.

– Mika Sandelin on ollut vuoden meidän yritysmyynnissä töissä ja tehnyt hyvää työtä. Nyt hän pääsee vuoden kokeneempana jatkamaan jo olemassaolevien yhteistyösopimuksien kehittämistä, sekä lisäksi keskittymään uusien kumppanuuksien solmimiseen, Huttunen kertoo.

Perinteisten yhteistyökumppanuuksien lisäksi Hakalla on 170 pienyrityksen Mustavalko -klubi, minkä ideana on tarjota kevyempi vaihtoehto kumppanuuteen. Klubissa on kolme eri tasoa, joista riippuen yritykselle tarjotaan eritasoisia lippupaketteja, seuratuotteita ja näkyvyyttä.

– Tulemme panostamaan Mustavalko -klubiin ensi kaudella ja iso satsaus siihen liittyen on, että palkkaamme myyntiin ja kehittämiseen oman henkilön.

Yksi osa toimintaa on klubissa mukana olleiden yritysten yhteisen tapahtuman järjestäminen kerran kauteen. Tämä on ollut paitsi työhyvinvoinnin kannalta arvokas, niin myös oivallinen paikka verkostoitua muiden alueen yritysten kesken. Jatkossa näitä tapahtumia on suunniteltu järjestettävän kahdesti vuodessa.

Seuratuotteiden myynti moninkertaistui viime kaudella. Osansa tähän teki varmasti korona, mutta isompi vaikutus oli kesällä avatulla verkkokaupalla. Tämä on paitsi lisännyt myyntiä, mutta mahdollistanut myös monipuolisemman tuotevalikoiman.

Huttunen lupaakin, että hyvästä alusta huolimatta, myös verkkokaupan puolella halutaan kehittyä ja sen uskotaan vaikuttavan entistä positiivisemmin sitä kautta tulevaan myyntiin.

Neljäntenä, muttei suinkaan vähäisempänä, ”Oka” mainitsee tapahtumatuotannon. Tämä ei tarkoita ainoastaan ottelutapahtumia, vaan myös yrityksille suunnattuja työhyvinvointitapahtumia ja vastaavaa.

– Itseasiassa kehityspäällikkönä keväällä aloittaneen Jukka Jaskaran piti alunperin kehittää nimenomaan tätä puolta, mutta korona sotki suunnitelmat, ja keskityimme enemmänkin turvallisten ottelutapahtumien järjestämiseen.

Toki korona saattaa tuoda mutkia matkaan ensi kaudellakin, mutta usko tapahtumapuolen kasvuun on kova.

Kaiken kaikkiaan toimitusjohtajalla on vahva luotto tulevaan ja hän on inspiroitunut paitsi kovasta tavoitteesta, niin ihmisistä sen takana.

– Meillä on hyvä ote niin toimistolla, kuin hallituksessa. Uusia ideoita tulee ja on todella kivaa työskennellä heidän kanssaan. Seurassa on positiivinen vire ja saadaan edelleen toimintaa eteenpäin.

Mihin näillä toimilla sitten tulevalla kaudella päästään? Huttunen on varovainen lukuja arvioidessaan, mutta lupaa pelaajabudjetin kasvavan.

Viime kaudellahan Haka operoi Veikkausliigan pienimmällä, noin 380 000 € pelaajabudjetilla, mutta ensi kaudella tuo tulee olemaan varmasti nelosella alkava ja ennemminkin lähempänä 450 000€. Sillä päästäneen jo liigan jumbosijalta pois ja mikä tärkeintä, pystytään rakentamaan entistä kilpailukykyisempi joukkue.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT