Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Toni Lehtinen tuo SJK:n torstaina Tehtikselle

Hakalla on torstaina edessään kauden tähän mennessä suurin haaste, kun se kohtaa Suomen Cupin välieräottelussa hallitsevan Suomen mestari SJK:n. Seinäjokelaisten riveissä nähdään myös Hakasta tuttu Toni Lehtinen.

Lehtinen vietti Hakassa yhteensä 6,5 kautta pelaten Veikkausliigassa 136 ottelua ja tehden niissä komeasti 51 maalia. Hän voitti yhden Suomen mestaruuden, kaksi hopeaa, yhden pronssin ja yhden Suomen Cupin.
– Niiltä vuosilta on paljon hienoja voittoja ja pelejä. Se oli upeaa aikaa uralla ja elämässä, Lehtinen muistelee.

Lehtinen oli myös juhlimassa Hakan riveissä Suomen Cupin voittoa, kun Haka voitti sen edelliskerralla vuonna 2005. Haka voitti tuolloin finaalissa TPS:n 4-1.
– Tuollaiset asiat muistaa aina. Se oli mahtava fiilis ja silloinkin oli pitkä tie finaaliin. Finaali taisi itse asiassa olla tuolloin helpoin ottelu. Finaalit ovat hienoja tapahtumia ja niitä pääsee aika harvoin pelaamaan, Lehtinen palaa ajassa taaksepäin.

Torstaina Lehtinen nähdään kuitenkin vastustajan riveissä, kun hän johdattaa mestari-SJK:n Tehtaan kentälle. Lehtinen on nähty aiemminkin vierasjoukkueen paidassa Hakaa vastaan ja paluu Tehtikselle lämmittää kokeneen hyökkääjän mieltä.
– Tiedän, että cup on Koskissa iso asia ja Tehtiksellä on aina hieno käydä. Se on mahtava kenttä sekä ympäristö ja siellä on mukava pelata.
– Silloin, kun tulin IFK Mariehamnin kanssa ensimmäistä kertaa Tehtikselle, niin täytyy myöntää sen olleen aika ihmeellinen tilanne. SJK:n kanssa kävimme jo pari kertaa divariaikana, ettei se enää niin kummallista ole, mutta ensimmäisellä kerralla oli vähän outo fiilis.

Tulevassa ottelussa on isot panokset, kun voittaja etenee syyskuussa pelattavaan Suomen Cupin finaaliin ja häviäjän cup-urakka päättyy. Hallitsevana Veikkausliigan mestarina SJK on luonnollisesti selkeä ennakkosuosikki, mutta Lehtinen odottaa kovaa kamppailua finaalipaikasta.
– Iso peli edessä ja voittamaan olemme tulossa. Tiukka peli on varmasti tiedossa, muttei cupissa ole muuta tavoitetta kuin voitto.
– Varmasti odotettavissa on tarkkaa peliä, sillä kumpikaan ei halua päästä maalia. Ennakkoasetelmissa olemme varmaan pieni ennakkosuosikki, vaikka pelaamme vieraissa. Haka on jo pudottanut Ilveksen ja RoPS:n, joten tiukkaa tulee olemaan, Lehtinen muistuttaa.

Hakan ja SJK:n välinen Suomen Cupin välieräottelu pelataan Tehtaan kentällä torstaina 23.6. kello 18.30 alkaen.

(Kuva: Juha Tamminen)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT