Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jukka Ruhanen: Hakalla on kaikki mahdollisuudet jatkoon

Kauden 2016 Ykkönen on edennyt toisen sarjakolmanneksen alkuun. Haka on asettunut sarjataulukossa sarjan kärjessä kaahaavaa KPV:tä takaa-ajavaan porukkaan ja nousu Veikkausliigaan on edelleen täysin mahdollinen. Respect Suomen Cup on sen sijaan edennyt välierävaiheeseen ja Hakan historian 13. Cup mestaruus on enää kahden voiton päässä.

Tilannetta ei voi olla vertaamatta kauteen 1997, jolloin Haka onnistui saman kauden aikana voittamaan Ykkösen, nousemaan sen myötä Veikkausliigaan ja voittamaan vielä Suomen Cupinkin. Hakan mukana nousua ja Cup-mestaruutta juhlinut Jukka Ruhanen muistaa parin kymmenen vuoden takaiset tapahtumat edelleen hyvin.

– Kausi 1996 oli meille ihan täysi katastrofi ja pudottiin sarjaporrasta alemmas tosi hyvällä materiaalilla. Joukkue säilyi kuitenkin hyvin kasassa ja talvella, kun katseli kopissa viereensä, niin siellä istui muutamista maajoukkuemiehistä lähtien kovia pelimiehiä. Siinä alkoi hahmottamaan vähitellen sitä, että kyllä meillä on kaikki mahdollisuudet menestyä, Ruhanen muistelee.

Kauden 1996 putoamisen jälkeen Hakan valmentaja vaihtui ja vetovastuun otti englantilainen Keith ”Keke” Armstrong. Hakan pelaajat ymmärsivät nopeasti, mitä tuleman pitää.

– Kyllä se oli heti alkuun pieni kulttuurishokki, kun Keke tuli. Keke oli tosi impulsiivinen ja näyttämisenhaluinen. Hän halusi menestystä ja laittoi meidät talvikaudella tosi ahtaalle. Täysin eri tyylillä mentiin kuin aiemmin, Ruhanen kertoo.

Hakan joukkue oli kuitenkin alusta asti Keken takana ja pelaajat reagoivat hyvin uuden valmentajan linjaan.

– Kaikki lähti hyvin käyntiin ja joukkue osti saman tien Keken tyylin. Se herätti meidät tekemään töitä, Ruhanen alleviivaa.

Hakan kausi kulki yhtä surullista GBK-kotiottelua lukuun ottamatta voitosta voittoon, mutta Ruhasen oma kausi oli enemmänkin vaikeuksien kautta voittoon -tyylinen taistelu.

– Henkilökohtaisella tasolla kausi oli aika vaikea. Loukkaannuin kaudella 1996, enkä pystynyt kunnolla treenaamaan koko talvena. Fysioterapeutin kanssa saatiin selkä kuitenkin kuntoon ja kesällä pelasin lähinnä vaihtomiehenä. Syksymmällä sain sitten vakiinnutettua jälleen paikkaani pelaavassa kokoonpanossa. Tainion Teemun kanssa taisteltiin samasta pelipaikasta, Ruhanen naurahtaa.

Vaikka Haka voittikin otteluita kauden aikana jatkuvasti, ei joukkueen sisällä menty asioiden edelle. Pelaajat eivät keskenään puhuneet mahdollisesta menestyksestä, vaan etenivät peli kerrallaan kohti kauden päättäneitä juhlia. Päävalmentaja Armstrong oli puolestaan tiennyt jo pitkään kaiken olevan mahdollista.

– Vaikka me voitettiin pelejä koko ajan, niin kyllä me jätkien kanssa edettiin vaan peli kerrallaan eteenpäin, eikä mietitty mahdollista menestystä sen enempää. Kyllähän sen tavallaan hahmotti, että meillä on herttareeti kädessä, mutta sitä ei lähdetty hukkaamaan menemällä asioiden edelle. Nousujuhlissa onnittelin Kekeä ja kysyin, että missä vaiheessa hän alkoi uskomaan tämän olevan mahdollista. Keke vastasi, että kauan aikaa sitten, eli eiköhän Keke hahmottanut meidän potentiaalin alusta saakka, Ruhanen pohtii.

Toisin kuin kaudella 1997 Haka on pelaa Ykköstä jo neljättä kautta putkeen. A-maajoukkuemiehiäkään ei kopissa ole. Siitä huolimatta Hakalla on mahdollisuus mennä päätyyn saakka myös Suomen Cupissa.

– Hakalla on kaikki mahdollisuudet jatkoon. Jos Haka ja SJK pelaisivat useamman ottelun sarjan, niin SJK menisi väkisinkin jatkoon. Nyt kun kyseessä on yksittäinen Cup-ottelu ja vieläpä Tehtiksellä, niin Hakalla on täydet mahdollisuudet voittaa. Fokus vain tuohon yhteen matsiin, se on kuitenkin Hakan tämän kauden kohokohta toistaiseksi, Ruhanen analysoi.

Hakalla on Cupissa vastassa enää liigajoukkueita, kun SJK:n lisäksi mukana ovat FC Lahti ja HJK. Kauden 1997 Cup-finaalissa Haka kaatoi niin ikään liigajoukkueen.

– Meillä ei ollut terveellä tavalla minkäänlaista kunnioitusta TPS:aa kohtaan silloin. Kukaan ei miettinyt sitä, kuka on vastassa, vaan kaikki keskittyi siihen yhteen matsiin. Samoilla aseilla Hakalla on täydet mahdollisuudet jatkoon. Kumpikin joukkue saanee sen kolmesta seitsemään maalipaikkaa ja ne pitää torstaina käyttää hyväksi, Ruhanen miettii.

Otteluun latautumisen suhteen Hakalla ei ole taatusti ongelmia. SJK:n kohdalla tilanne saattaa olla toinen. Seura on noussut nopeasti menestykseen ja voitti menneellä kaudella Suomen mestaruuden. Sen myötä kesällä odottaa myös Mestareiden liigan karsinnat.

SJK:lla on ollut vaikea alkukausi ja vaikka Hakallakin on ollu omat haasteensa pelissä, niin tämä ottelu Tehtiksellä on Hakalle iso juttu. SJK:n osalta tämä saattaa lipsahtaa herkästi vain yhdeksi otteluksi muiden joukossa. Se voi hyvinkin kääntyä Hakan eduksi torstaina, Ruhanen päättää.

Hakan kesän kohokohta pelataan Tehtiksellä torstaina 23.6. kello 18.30 alkaen. Matsietkot Ravintola Stellassa kello 16.30.

(Kuva: Juha Tamminen)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT