Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle kirvelevä kotitappio

Haka jäi sunnuntaina ilman pisteitä, kun TPS haki Tehtaan kentältä täyden pistepotin lukemin 2-1.

Ottelu lähti vilkkaasti liikkeelle, sillä ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana nähtiin jo kaksi maalia.

Avausmaalista vastasi Haka, kun peliä oli käyty vain viisi minuuttia. Kulmapotkun jälkitilanteesta pääsi Niilo Mäenpää tuulettamaan osumaa.

Vain kolme minuuttia kului tästä ja TPS tuli tasoihin. Hakan puolustus jäi kakkoseksi Ilari Mettälän kanssa ja Joonas Immonen oli tolppien välissä voimaton.

Maalitahti tasaantui, mutta hereillä saivat molempien joukkueiden puolustajat olla. TPS:n Riku Sjöroos kokeili yläriman kestävyyttä ja Oskari Jakonen nousi pian perään erinomaiseen maalipaikkaan, mutta laukaus suuntautui niukasti vasemmalta ohi.

Hakalta MacPherlin Dudu pääsi puskemaan viisi minuuttia ennen taukoa Emenike Mbachun keskityksestä, mutta voima jäi hieman puuttumaan. Juuri ennen ensimmäisen puoliajan umpeutumista Eero-Matti Auvinen pääsi kokeilemaan nostoa, yli meni.

Heti toisen puoliajan alkuun Haka sai paineen TPS:n maalille, mutta Jesse Ahonen ei aivan onnistunut kääntölaukauksessaan.

TPS siirtyi johtoon tunnin pelin jälkeen. Turkulaiset pääsivät pariin otteeseen yrittämään ja lopulta Jakonen siirsi pallon läheltä verkkoon.

Johtomaalinsa jälkeen TPS:n Mettälällä, Sjöroosilla ja Jakosella oli loistosaumat ratkaista peli, mutta Immonen pysäytti komeasti nämä yritykset.

Haka sai parhaan tasoituksen paikkansa viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta Dudun pusku meni hiuksen hienosti vasemmalta ohi. Muissa tilanteissa TPS puolusti terävästi oman maalinsa edessä.

Haka jatkaa pelejään Tehtaan kentällä tiivistä tahtia. Torstaina on luvassa keskikesän herkkupala, kun valkopaidat vääntävät hallitsevan Suomen mestarin SJK:n kanssa paikasta Suomen Cupin finaaliin. Ykkösessä seuraava vastustaja on FC Jazz, joka saapuu Tehtikselle tiistaina 28.6.

Hakan kokoonpano: Joonas Immonen, Jami Kyöstilä, Eero-Matti Auvinen, Mikko-Petteri Latosaari (var.) (73. Etchu Tabe), Jaakko Rantanen, Niilo Mäenpää, Anton Popovitch (46. Joni Mäkelä), Emenike Mbachu, Chris James, Jesse Ahonen (54. Topi Järvi), MacPherlin Dudu (var.).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT