Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Järvi päässyt aivotärähdyksen jälkeen iskuun: ”Josko se nyt lähtisi rullaamaan”

Hakalla on edessään ennen juhannusta kaksi hienoa ottelua, kun ensin sunnuntaina Tehtaan kentällä pelataan Ykkösen kärkikamppailu ja torstaina edessä on Suomen Cupin välieräottelu. Topi Järvi on valmiina huippukamppailuihin.

Hakalle arvottiin torstaina Suomen Cupin välierävastukseksi hallitseva Suomen mestari SJK.
– Kolme hyvää liigajoukkuetta oli vaihtoehtona, niin ei sillä juuri merkitystä ole mikä joukkue sieltä vastaan tulee. Jos mielii cupin voittaa, on voitettava jokainen peli. Tärkeintä oli, että saimme pelin kotikentälle, kommentoi Järvi arpaonnea.

Vaikka vastaan asettuu viime kauden mestari, ei Järvi kovaa vastustajaa hätkähdä.
– Jos pudotimme jo viime vuoden hopeajoukkueen, niin miksemme voittaisi myös kultajoukkuetta, Järvi muistuttaa.

Hyvässä talvivireessä olleen Järven alkukausi on ollut vaikea. Cupin neljännesvälierässä hän upotti RoPS:n kahdella osumallaan, mutta kauden avauspelissä TPS:aa vastaan tuli aivotärähdys, joka piti miehen pitkään sivussa. Hiljalleen hän on pääsemässä takaisin täyteen iskuun.
– Olin silloin 2,5 viikkoa tekemättä mitään ennen kuin sain luvan alkaa harjoitella. Kyllä siinä meni pari viikkoa ennen kuin pääsi kunnolla mukaan harjoituksiin, Järvi avaa aivotärähdystään.

Järvi merkkautti keskiviikkona voittomaalin Hongan verkkoon ja toivoo maalihanojen aukeavan jatkossa myös Ykkösessä.
– Maali teki hyvää ja josko se nyt lähtisi rullaamaan.

Sunnuntaina vastaan asettuva TPS on ollut viime aikoina kovassa iskussa. Turkulaisilla on allaan neljä peräkkäistä voittoa ja se on tasapisteissä Hakan kanssa sarjassa toisena. Ykkösen sarjataulukko on äärimmäisen tasainen, sillä sijat 2-9 mahtuvat ainoastaan kolmen pisteen sisään.
– Tiukka ottelu taas tulossa. Sarjan ensimmäinen kolmannes on osoittanut, että mikä joukkue tahansa pystyy voittamaan kenet tahansa. Jokaista joukkuetta vastaan täytyy olla hereillä, Järvi muistuttaa.

Hakan ja TPS:n välinen ottelu pelataan Tehtaan kentällä sunnuntaina kello 18.30 alkaen. Etkot Ravintola Stellassa kello 16.30 alkaen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT