Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Thusberg tietää derbyjen luonteen – ”Niissä sattuu ja tapahtuu”

FC Hakan ottelut jatkuvat lauantaina Pirkanmaan derbyllä, kun valkopaidat matkustavat Ratinaan Ilveksen vieraaksi. Voitot ovat tämän kauden pelien osalta tasan 1-1, joten lauantaina ratkaistaan alueellinen herruus.

Edellisen kerran joukkueiden kohdatessa Tampereella, ottelun sankariksi nousi Jonni Thusberg, joka puski komeasti ottelun ainoaksi jääneen osuman. Kyseessä oli tuolloin Suomen Cupin ottelu aivan Veikkausliigakauden alla.

– Se maali tuntui tosi hyvältä ja toi paljon itseluottamusta. Se voitto nostatti hyvin koko joukkuetta ennen kuin kausi alkoi. Eihän meidän pelimme siinä mitään kaunista ollut ja olimme suurimman osan puolustuskannalla, mutta se oli meiltä hieno voitto, Thusberg muistelee kesäkuista kohtaamista.

Joukkueiden edellisessä pelissä pari viikkoa sitten Ilves tasasi derby-voittojen puntit hakemalla Tehtaan kentältä 2-0-voiton.

– Kummallakin on yksi derbyvoitto tältä vuodelta eikä kummallakaan ole yliotetta. Paikallispeleissä on aina vähän enemmän tunnetta mukana ja niissä sattuu ja tapahtuu vähän muita enemmän, kuten tälläkin kaudella on huomattu.

Hakallakin oli edellisessä derbyssä omat paikkansa, mutta Ilves hyödynsi omat tilanteensa tehokkaammin. Thusberg uskoo vakaasti Hakan voittomahdollisuuksiin.

– En näe mitään syytä miksemme voisi voittaa. Meidän viime pelimme oli tasainen ja meillä oli siinä vähän huonoa onnea. Toivottavasti pallo pomppisi tällä kertaa meille.

Hakan pelaajatilanne on tällä hetkellä sen verran hyvä, että Thusberg saa lepovuoron lauantain otteluun.

– Porukka on hyvässä kunnossa. Harjoittelimme pari päivää kovaa, sitten yhden päivän vapaa ja valmistautumistreenit. Joukkue on valmis peliin.

Ilves – FC Haka lauantaina 19.9. Ratinan Stadionilla kello 17.00 alkaen.

Ellet pääse paikalle, niin voit seurata ottelua Ruutu+ -palvelun välityksellä tai Tehtiksellä Paviljongin Oktoberfesteillä.

Ottelun kokoonpanot julkaistaan neljä tuntia ennen ottelun alkua Veikkauksen sivuilla.

Kuva: Jussi Rämä

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT