Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tämän joukkueen henkinen kantti kestää

Ykköstä johtavalla FC Hakalla on tällä kaudella ollut yksi voittamaton joukkue – AC Kajaani, jonka kanssa koskilaiset tasasivat pisteet kesäkuun 9. päivä 0-0 -tuloksella. Tuo vuori vaikutti jo hetken paisuvan entisestään, mutta lopulta Haka näytti, miksi se johtaa ykköstä ja nousi 0-2 -tappioasemasta maistuvaan 4-2 -voittoon.

Vierasjoukkue tarjosi shokkihoitoa jo ottelun neljännellä minuutilla, kun David Popa puski pallon verkkoon vapaapotkusta. Kajaanin 0-2 -osuma syntyi niinikään erikoistilanteesta, kun kulmapotku pudotettiin nätisti kuudentoista tuntumaan, mistä Thiago Trindade laukoi pallon vasempaan ylänurkkaan, eikä Haka -maalissa pelanneella Joonas Immosella ollut mitään saumaa estää sitä.

Kuten niin monesti aiemminkin tällä kaudella, Teemu Tainio ei jäänyt neuvottomaksi, vaan teki ratkaisunsa jo ottelun 25. minuutilla vaihtaen Erkka Helmisen tilalle lisää hyökkäysvoimaa Elias Ahteen muodossa. Palkinto tulikin jo viisi minuuttia myöhemmin, kun Niklas Friberg nousi kulman jälkitilanteessa korkeimmalle puskien pallon ensimmäisen kerran Kajaanin verkkoon. Näissä lukemissa siirryttiin myös ottelussa tauolle.


Niklas Friberg on tottunut viemään pääpallot omassa päässä, mutta tänään miehen pääpelivoimaa nähtiin myös hyökkäyspäässä. Toppari iski kotijoukkueen ensimmäisen, sekä voittomaaliksi jääneen 3-2 -osuman.

 

Kotijoukkueen pelaajat varmasti arvasivat koppiin kävellessään saman, mitä myös yleisössä arvuuteltiin: pään silittelyä ei ollut luvassa.

– Ei ollut kiva olla Hakan kopissa puoliajalla. Kaksi kertaa tällä kaudella olen kopissa räjähtänyt ja molemmat Kajaania vastaan, myönsi Haka -luotsi Teemu Tainio pelin jälkeen.

Tiukka palaute auttoi, sillä toinen jakso jatkui Hakan hallinnassa, vaikkakin Kajaani iski agressiivisesti päälle ja pyrki nopeisiin, mutta hallittuihin vastahyökkäyksiin. Ottelu alkoi lopullisesti kääntyä kotijoukkueelle, kun Salomo Ojala pääsi tuikkaamaan maalin edustalta tasoituksen 2-2 pelikellon näyttäessä 54 minuuttia.

Ottelun sankariksi nousi kuitenkin Niklas Friberg, joka puski voittomaaliksi jääneen  3-2 -osuman jälleen erikoistilanteesta. Syötön tähän tarjoili sama mies, kuin Fribergin ensimmäiseenkin, eli Anton Popovitch ja tällä kertaa vapaapotkusta.


Läpyt kapteenilta! Jacob Bushue käy onnittelemassa Niklas Fribergia tämän puskettua pallon AC Kajaanin verkkoon.

 

Ottelun loppulukemat 4-2 viimeisteli Antto Hilska, jonka veto lipsahti helpohkosti Kajaanin maalissa esiintyneen Aati Riihimäen taakse.

Vaikka kotijoukkue vastasikin toisen jakson kaikista osumista, oli vieraillakin paikkansa. Joonas Immonen oli kuitenkin mies paikallaan ja esitti muutaman ”gamesaverin”, joita ilman peli olisi voinut kääntyä toisinkin.

– Ennen peliä oli aistittavissa, että tulee vaikea peli. Ja olihan se meiltä huolimatonta tekemistä, kertasi Tainio ottelun ensimmäistä jaksoa.

– Kun kaksi maalia annat kaverille, niin onhan siinä hirveä vuori kiivettävänä. Joukkueen henkinen kantti on kuitenkin vahva, ”Teme” antoi kuitenkin ansaittuja kehuja joukkueelleen.

AC Kajaanin valmentajaksi toukokuun lopussa palannut Mika Lumijärvi on kääntänyt joukkueen kurssin, mutta jakoi tänään varauksettomat kehut kotijoukkueelle.

– Haka näytti miksi se johtaa sarjaa. Olen kuitenkin ylpeä joukkueestani, että päästiin ottelussa 0-2 johtoon. Hakalle kuitenkin täysi kunnia voitosta.

 

FC Haka jatkaa ykkösen kärjessä kymmenen pisteen erolla Turun Palloseuraan, joka voitti oman ottelunsa KTP:ta vastaan perjantaina 2-0.

Ensi perjantaina Haka matkaa Myllykoskelle MYPAn vieraaksi, minkä jälkeen onkin vuorossa taistelu Pirkanmaan herruudesta. Sarjakausihan alkoi huhtikuussa Haka -TPV -ottelulla ja tuolloin kotijoukkue otti 1-0 -voiton. Torstaina 15.8. on vuorossa kauden toinen Pirkanmaan derby, kun joukkueet kohtaavat toistamiseen Tehtiksellä.

Hakan kokoonpano:Jami Kyöstilä, Niklas Friberg, Ville-Valtteri Starck, Jacob Bushue, Antto Hilska, Samuel Chidi(83. Tino Purme), Erkka Helminen(25. Elias Ahde), Anton Popovitch, Joona Tapani(60. Henri Malundama), Salomo Ojala ja Joonas Immonen.

Kuvat: Jussi Rämä

AC Kajaanin raportti

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT