Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Stella-ennakko: AC Kajaani vielä voittamaton linnake Hakalle – miten käy lauantaina?

FC Haka on voittanut tällä Ykkösen kaudella sarjan jokaisen joukkueen vähintään kertaalleen. Paitsi yhden, AC Kajaanin. Joukkueen joka Hakalla on vastassa lauantaina.

Toki keskinäisiä otteluita on ollut vasta yksi, mutta siinä AC Kajaani onnistui puristamaan yhden pisteen kotikentällään maalittomalla tasatuloksella kesäkuun 9. päivä.

Tuossakin ottelussa Hakalla maalipaikkoja oli, mutta maaliviivan yli palloa ei vain millään saatu. Sen jälkeen Haka onkin ottanut kahdeksan voittoa putkeen Ykkösessä.

– AC Kajaani aiheutti meille pistemenetyksiä ensimmäisellä kierroksella. Nyt meidän on pidettävä huolta siitä, että se ei tule toistumaan, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio toteaa.

AC Kajaani oli kesäkuun alussa Ykkösen jumbona, mutta nyt kajaanilaisryhmä kuuluu sarjan kovakuntoisimpiin joukkueisiin Hakan kanssa. Peräkkäisiä voittoja on tullut peräjälkeen kolme ja noissa peleissä AC Kajaanin maaliero on 7-0.

– Vastassa on erittäin arvaamaton ja mielenkiintoinen vastustaja, joka on hyvässä formissa, Tainio painottaa.

– Meidän pitää taas löytää avaimet voittoon. Se on kuitenkin ainoa asia, joka kelpaa tästä pelistä, Tainio huomauttaa.

Hakan tämän hetken pahin kilpakumppani Ykkösen nousutaistossa on kymmenen pisteen päässä oleva TPS, joka pelaa kierroksen ottelunsa jo perjantaina. Turun Kupittaalle tulee tuolloin vastaan FC KTP.

FC Haka-AC Kajaani pelataan Tehtaan kentällä lauantaina 3.8. kello 17.
Ravintola Stellan Haka-pasta pelipäivinä kausikortilla 14 € (norm. 15,50 €).
Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT