Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Stella-ennakko: Ääripäät kohtaavat – perjantaina MYPA-Haka

Jalkapallon Ykkösessä pelataan viikonloppuna kauden toinen kolmannes päätökseen. MYPA ja Haka ottavat siihen pienen varaslähdön, sillä joukkueet ottavat yhteen Kouvolan Saviniemessä jo perjantaina.

Haka ja MYPA ovat siis kohdanneet tämän kesän aikana vasta kerran. Kesäkuun puolessa välissä Haka voitti Tehtaan kentällä 2-0. Tuossa kamppailussa maalinteossa onnistuivat Samuel Chidi ja Joona Tapani.

Siitä kamppailusta alkoi Hakan voittoputki, joka on jo yhdeksän ottelun mittainen.

– Kyllähän se niin on, että Ykkösen ääripäät kohtaavat tässä pelissä. Me johdamme sarjaa ja MYPA on viimeisenä. Me olemme tehneet eniten maaleja ja päästäneet vähiten, MYPA puolestaan on tehnyt vähiten maaleja ja päästänyt eniten. Lähtökohdat ovat nämä, mutta niitä ei auta jäädä miettimään, Hakan toinen valmentaja Jari-Pekka Mäkelä toteaa.

– MYPA tulee taistelemaan pisteistä kynsin ja hampain. Meidän on vain uskottava omaan tekemiseemme ja jauhettava omaa peliämme, ”Jallu” jatkaa.

Mäkelän mukaan voittoputki ruokkii joukkueen itseluottamusta ja harjoituskentällä tunnelma on ollut erinomainen.

– Työmoraali harjoituksissa on todella kova, Mäkelä kiittelee.

Hakan terveystilanne on edelleen hyvä ja varmuudella ottelusta ovat sivussa vain pitkäaikaispotilaat Jean Fridolin Nganbe Nganbe sekä Samuel Mansour.

– Mansour on ollut jo harjoituskentällä ja mikäli kaikki sujuu hyvin, niin hän pääsee pian mukaan palloharjoituksiin. Olen aika varma, että loppukaudesta hän pääsee vielä peleihin mukaan, Mäkelä sanoo.

Ravintola Stellan Haka-pasta pelipäivinä kausikortilla 14 € (norm. 15,50 €).

MYPA:n ennakko

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT