Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Puheenjohtaja Marko Laaksonen isännöi Hacastin talven erikoisjaksoja

FC Hakan podcast, Hacast, ei lepää talvikaudella. Ei edes siitä huolimatta, että vakioisäntä Mikko Aaltonen on kiireinen selostajan työstään johtuen, eikä seura halunnut häntä liikaa kuormittaa.

– Talven Hacast -jaksojen sisältöä mietittiin Hakassa isommalla tiimillä ja todettiin, että olisi hyvä hetki antaa monessa mukana olevalle Mikko Aaltoselle hieman huilia ja samalla tuoda uutta kokeilevaa sisältöä Hacastiin, puheenjohtaja Marko Laaksonen taustoittaa.

Pienen seuran vahvuudesta kertoo se, että mies itse näytti mallia ja hyppäsi isännän rooliin. Laaksosen isännöimiä jaksoja löytyy Suplasta nyt kaksi, joista ensimmäisessä on mukana kaksi pitkän linjan hakalaista ja toisessa Aamulehden urheilutoimituksen päällikkö.

Pertti ja Karri Kekkonen ovat omien sanojensa mukaan syntyneet seuraan ja nähneet, sekä tehneet paljon niin jalkapallon, kuin koripallon ja hiihdonkin saralla Hakassa.

”Kekkonen speciaalissa” Kekkosen veljekset muun muassa analysoivat nykyisen joukkueen edesottamuksia ja paljastavat, milloin Haka voittaa kymmenennen Suomen mestaruuden.

”Pekka Aallon speciaalissa” keskustellaan laajasti jalkapallosta Pirkanmaalla ja tietenkin käydään läpi Hakan joukkueen edesottamuksia. Pekka myös raottaa oman pelaajauransa vaiheita ja kertoo mikä olisi hänen mielestään Suomelle hyväksyttävä suoritus EM-kisoissa, ”Mako” paljastaa.

Siinä missä Kekkosen veljesten jakso on ennenkaikkea Haka -henkisille varsin mielenkiintoista kuultavaa, niin Pekka Aallon jaksoa voi sen sijaan lämpimästi suositella etenkin kaikille pirkanmaalaisille jalkapallon ystäville.

Hacastin talven erikoisjaksoja on vielä luvassa pitkän linjan media-ammattilaisen Timo ”Tippis” Waldenin, sekä Hakan mediavastaa Esa Herityn isännöiminä. Entä Laaksonen itse, vieläkö häntä kuullaan lisää tulevaisuudessa?

– Sen verran mukava ja sopivalla tavalla haastava kokemus Hacast -isännöinti oli, että varmasti myös jatkossa joitakin speciaaleja kuullaan myös minun studiostani.

– Podcast -maailma on mahdollisuuksia täynnä ja itse joudun jonkin aikaa harjoittelemaan vielä, että kaikki ne osaan ottaa käyttöön. Kuitenkin erinomaisen sanavalmiiden ja mielenkiintoisten vieraiden ansiosta jaksot kyllä kannattaa kuunnella, ”Mako” suosittelee lopuksi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT