Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalla lauantaina edessä kenraaliharjoitus ennen Suomen Cupin avausottelua

FC Haka pelaa lauantaina vuoden kolmannen harjoitusottelunsa IF Gnistanin vieraana. Kello 14.15 alkava ottelu joudutaan sääolosuhteista johtuen pelaamaan Järvenpään Monitoimihallissa Oulunkylän kentän sijaan.

Viime ottelun tavoin koskilaisten kokoonpanossa on joitakin poissaoloja. Maajoukkuekomennuksella ollut Luiyi de Lucas on edelleen sivussa, sillä hän on Suomeen paluun jälkeen vielä karanteenissa. Salomo Ojala sai puolestaan pienen kolhun perjantain treeneissä ja jättää ottelun varotoimenpiteenä väliin.

Mielenkiintoisin poissaolo nähdään kuitenkin maalivahtiosastolla, sillä Mika Hilander jättää ottelun väliin, jotta nuorelle Aatu Hakalalle saadaan niinikään minuutteja ja vieläpä entistä seuraansa vastaan.

Valmentaja Teemu Tainion mukaan tässä ottelussa onkin tarkoitus jakaa peliminuutteja vielä mahdollisimman monelle. Muun muassa armeijassa olevalla Henri Malundamalla on takanaan todella rikkonainen tammikuun harjoitusjakso ja miehelle on tärkeää saada minuutteja alle.

– Meillä on takana kokonaisuudessaan erinomainen harjoitusviikko, minkä aikana on harjoiteltu omaa peliä ja sitä lähdetään myös entisestään huomenna parantamaan.

– Nyt vielä jaetaan minuutteja mahdollisimman monelle, mutta tähän peliin loppuu niiden jakaminen, Tainio korostaa viitaten ensi viikonloppuna alkaviin tosipeleihin.

Haka lähtee otteluun kolmen topparin linjalla, ja nyt keskuspuolustajien mukana nähdään jälleen, Nigeriassa välissä piipahtanut testipelaaja, Ndukaku Alison.

Muutoin testipelaajia ei mukana ole. Näytillä ollut hollantilainen Jeffrey Sarpong ei ollut sitä, mitä Haka ja Tainio etsivät palapelinsä valmiiksi saattamiseen. Vaikka miehen historia on vaikuttava ja kyseessä on selvästi kova pelimies, niin päävalmentajan mukaan hankintojen on sovittava joukkueen pelityyliin siinä roolissa, mihin heitä haetaan.

– Hän ei ollut meitä varten. Kaikki mitä nyt hankitaan, pitää olla nappiosumia.

Samalla Tainio vahvistaa, että verkot ovat edelleen vesillä hyökkäyspään suhteen.

Toppariosastolle jo viime marraskuussa hankittu Eero-Matti Auvinen odottaa, että HJK:a vastaan enemmän vastaanottavana osapuolena ollut Haka, pääsee nyt harjoittelemaan enemmän myös hyökkäyspeliä.

– Pyrimme varmaan hallitsemaan enemmän peliä ja palloa. Gnistan on hyvä joukkue, mutta eri sarjatason pitää näkyä ottelussa.

– Koetetaan kontrolloida peliä, yritetään saada muutama maali ja pitää oma maali puhtaana. Varmaan aika erilainen peli tulossa HJK -peliin verrattuna, kun siinä emme hirveästi päässeet hyökkäämään, puolustaja ennakoi.

IF Gnistan – FC Haka lauantaina 30.1.2021 kello 14.15 Järvenpään Monitoimihallissa.
Ottelusta ei valitettavasti ole live -lähetystä tai tallennetta näillä näkymin tarjolla.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT