Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Talven maalitykki Elias Mastokangas: ”Toivottavasti sama flow jatkuu”

Viime kesänä FC Hakaan siirtynyt Elias Mastokangas laukoi loppukauden aikana seitsemän maalia. Sama vire jatkui talven otteluissa, kun hän oli talvikauden paras maalintekijä neljällä maalilla. Mastokangas aloittaakin kauden innokkain mielin.

FC Haka aloittaa Veikkausliigakautensa lauantaina, kun se isännöi Jussi Nuorelan ja Kalle Multasen VPS:aa. Haka on painanut kovaa hommia tammikuun alusta lähtien ja lauantaina vihdoin päästään tositoimiin.

– Odottavat fiilikset. Tuntuu, että harjoituskausi on kestänyt ikuisuuden ja tässä on ollut paljon harjoituspelejä ja Liigacupin pelejä, Mastokangas miettii.

Hakan joukkue meni talven aikana täysin uusiksi valmennusta myöten. Mastokankaan mukaan talvella on menty kovaa.

– Harjoituskausi on ollut aika erilainen. Olemme treenanneet paljon ja paljon on ollut myös kuormitusta. Vaikea vielä sanoa miten onnistuimme ja sen näkee vasta sitten, kun pelit lähtevät kunnolla pyörimään. Sen voi sanoa, että potentiaalia ainakin löytyy ja olen tykännyt, että talvella on menty kovaa.

Mastokangas pelasi loistavan loppukauden ollen avainasemassa, kun Haka varmisti itselleen sarjapaikan. Mastokangas jatkoi maalitehtailuaan talven otteluissa viimeistellen neljä maalia.

– Kyllähän maalit aina ruokkivat itseluottamusta sekä joukkueelle että henkilökohtaisesti. Toivottavasti sama flow jatkuu myös kauden aikana, mutten ota siitä liikaa paineita.

Haka joutui pelaamaan kaikki talven ottelunsa vieraskentillä, mutta lauantaina valkopaidat pääsee esittäytymään ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen. Mastokangas uskaltaa luvata vauhdikasta FC Hakaa.

– Jos talven perusteella pitäisi veikata, niin ainakin juoksuvoimainen Haka, sillä olemme sen verran talven aikana juosseet. Sen pitäisi näkyä kentällä, että jalkoja riittää. Olemme nälkäinen joukkue ja toivottavasti pelaamaan viihdyttävää futista.

Viime kaudella Tehtaan kenttä säilyi vastustajalle voittamattomana linnakkeena ja Mastokankaan vakaana aikomuksena on jatkaa putkea myös tällä kaudella.

– Samalla tavalla lähdemme jatkamaan ja emme ainakaan halua alittaa sitä rimaa. Pidetään omista standardeistamme huolta ja tarjotaan yleisölle tälläkin kaudella viihdyttävää peliä.

FC Haka saa kauden avaukseen vieraakseen VPS:n. Joukkueet kohtasivat talvella Liigacupin ottelussa, jossa Haka oli vahvempi 1-0.

– Pelasimme heitä vastaan talvella yhden ottelun. Se oli tiukka peli ja voitimme 1-0 ja mielestäni ansaitsimme voiton. Sielläkin on pelaajisto muuttunut paljon, mutta sama pelin rakenne sieltä löytyy kuin viime vuonna, ennakoi Mastokangas.

FC Haka – VPS lauantaina 6.4.2024 kello 17.00 Tehtaan kenttä.

Hanki lippusi kauden avaukseen täältä!

Lipunmyynti- ja otteluinfo

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT