Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tainio treenaa jo joukkueen mukana, Huhtala puolestaan omatoimisesti

Viime lauantain Suomen Cupin ottelussa IFK Mariehamnia vastaan nähtiin pari ikävää loukkaantumista, kun erittäin lupaavasti ottelussa esiintyneet Maximus Tainio ja Jesse Huhtala joutuivat jättämään kentän kesken pelin.

Kuva: Jukka Jaskara

Varsinkin Huhtalan kentältä poistuminen näytti erittäin huolestuttavalta, mutta jo maanantaina selvisi, ettei mistään vakavammasta ollutkaan kyse.

– Alkuviikon oon vielä treenannut omatoimisesti fysion kanssa ja ohjeilla. Tarkoituksena pikkuhiljaa nostaa kuormaa ja katsoa miten kestää, Huhtala itse kertoo.

Tainion kohdalla tilanne niin ikään vaikutti alkuun pahalta, mutta runsaasta verenvuodosta huolimatta, mitään murtumia tai muutakaan vakavempaa ei löytynyt. Mies onkin jo treenannut joukkueen mukana täysipainoisesti.

– Nyt olen pari päivää ja tulen loppuviikon treenaan sellainen pieni suoja siinä, mutta pystyn normaalisti treenaan ja pelaan, Max lupaa huojentuneena.

Tainion ja muun joukkueen seurana harjoituksissa on tällä viikolla ollut kaksi hyökkäyspään testipelaajaa.

Valkeakoskella näyttöjä ovat antamassa Ishmael Yartey ja Andrija Bosnjak. Aika näyttää, löytyykö näistä herroista Teemu Tainion etsimiä, viimeisiä palasia ensi kauden joukkueeseen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT