Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hussein Mohamed janoaa lisää maaleja – ”Tärkeä saada onnistumisia heti alkuun”

FC Hakaan täksi kaudeksi siirtynyt laitapelaaja Hussein Mohamed avasi heti maalitilinsä virallisissa otteluissa, kun hän onnistui iskemään pallon verkkoon IFK Mariehamnia vastaan. Mohamed hakee tulevana kautena läpimurtoa Veikkausliigassa.

Mohamed siirsi Hakan 2-0-johtoon, kun hän nousi taka-alueelta rangaistusalueen sisään, otti Maximus Tainion keskityksen rinnalla haltuun ja pamautti suoraan ilmasta pallon vastustamattomasti Oskari Forsmanin selän taakse.

– Tuntui hyvältä tehdä heti ensimmäisessä virallisessa pelissä maali. Täytyy olla tyytyväinen, että sain peliaikaa ja heti maalin tehtyä, Mohamed toteaa.

Mohamedin maali sekä muut huippuhetket ovat nähtävissä FC Hakan YouTube-kanavalla.

Maali oli Mohamedille talven toinen, sillä aiemmin hän onnistui myös SJK:ta vastaan pelatussa harjoitusottelussa.

– On tärkeä uutena pelaajana uudessa joukkueessa saada onnistumisia heti alkuun. Näyttää samalla joukkueelle, että pystyn ansaitsemaan peliaikaa ja tekemään maaleja.

Mohamed pelasi IFK Mariehamnia vastaan wingbackina eli topparilinjan yläpuolella pelaavana hyökkäävänä laitapuolustajana. Mohamed on pelannut myös puhtaana laitahyökkääjänä, mutta kokee wingbackin roolin enemmän omakseen.

– Olen jutellut siitä valmentajan kanssa ja tykkään pelata enemmän wingbackina. Pelasin siinä roolissa myös HIFK:ssa, kun nousimme Veikkausliigaan. Se on minulle tuttu rooli.

23-vuotias Mohamed muutti Somaliasta Suomeen 14-vuotiaana ja liittyi FC Viikinkien joukkueeseen, jonka jälkeen hän pelasi myös HJK:n organisaatiossa sekä A-junioreissa että Klubi 04:ssä. Sen jälkeen hän pelasi kaksi kautta HIFK:ssa sekä viime kaudella AC Kajaanissa.

Hakaan hän sai sopimuksen testijakson kautta ja on viihtynyt uudessa seurassa.

– On mennyt tosi hyvin. Valmentajat ovat olleet tyytyväisiä esityksiini ja meillä on hyvä porukka pelaajia sekä hyvä henki joukkueessa, kehuu Mohamed.

Hakan Suomen Cupin ottelut jatkuvat tulevana viikonloppuna FC Hongan vieraana. Avausvoitto pohjusti hyvät lähtökohdat cupin jatkoa ajatellen.

– Ensimmäinen peli oli meiltä hyvä ja sitä kautta itseluottamus nousee. Toivottavasti pääsisin jälleen tekemään maalin seuraavassa pelissä.

Mohamed käväisi HIFK:ssa pelatessaan kentällä kolmessa Veikkausliigaottelussa ja hakee tällä kaudella läpimurtoa liigakentille.

– Tavoitteena on päästä murtautumaan Veikkausliigaan, saada mahdollisimman paljon vastuuta ja tehdä paljon maaleja auttaakseni joukkuetta, Mohamed listaa.

FC Hongan ja FC Hakan Suomen Cupin ottelu pelataan lauantaina 13.2. kello 15.00 alkaen Eerikkilässä. Otteluun ei pääse yleisöä, mutta Ruutu+ esittää pelin suorana lähetyksenä. Voit ostaa Ruutu+:n tunnukset FC Hakan verkkokaupasta. Samalla tuet myös FC Hakaa.

 

Kuva: Jukka Jaskara

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT