Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Suomen Cup jatkuu tiistaina

Kun koronarajoitukset käynnistyivät maaliskuun alussa, oli Suomen Cupin neljännesvälieräottelut alun perin tarkoitus pelata tyhjille katsomoille. Toisin kuitenkin kävi ja nopealla aikataululla koko kierros peruttiin ja siirrettiin vielä avoimeen ajankohtaan. Nyt reilu kolme kuukautta myöhemmin, on aika käynnistää cup -juna uudelleen, kun FC Haka kohtaa Mikkelin Palloilijat vieraissa.

Viime kauden päätteeksi Ykköseen nousseella joukkueella on varmasti halua napata Ykkösen taakseen jättäneen Hakan päänahka. Tämän myös päävalmentaja Teemu Tainio tiedostaa.

– Kyllä siellä varmasti MP haluaa myös palata tauon jälkeen tositoimiin hienolla tavalla. Ja mikäs sen maistuvampaa heille olisi, kuin perinteikkään Hakan tiputtaminen.

– Me kuitenkin tiedostetaan tämä ja sillä asenteella lähdetään, että menemme jatkoon, Tainio lupaa.

Kesäkuun harjoitusotteluissa on minuutteja jaettu sekä kuvan Michael Hartmannille, että Joonas Immoselle. Huomenna nähdään, kuka on valmennuksen valinta avaamaan Mikkelin Palloilijoita vastaan.

 

Pitkä tauko on luonnollisesti jättänyt jälkensä joukkueen pelikuntoon ja parissa aiemmassa harjoitusottelussa on jaettu paljon vastuuta, jotta arvokkaita peliminuutteja saadaan kaikille. Nyt on kuitenkin tosi kyseessä ja on mietittävä myös muita asioita.

– Kyllä mulla avauskokoonpano on selkiytynyt huomiselle ja sillä lähdetään, mutta toki jos mahdollisuus tulee, niin minuutteja edelleen jaetaan pelissä, Tainio valottaa, mutta painottaa kuitenkin otteluun lähdettävän tosissaan.

– Kiva on päästä taas pelaamaan ja Cup on Hakalle tärkeä, niin siinäkin mielessä mahtava saada tosipelit käyntiin.

Koskilaisten terveystilanne on hyvä, sillä kaikki pelaajat ovat kunnossa. Varjopuolena kaikki eivät täten mahdu mukaan ja Cup -ottelun jättävät väliin sunnuntaina A-junioreidenkin pelissä urakoineet Akseli Lehtojuuri, Leevi Antinaho ja Topias Listo, sekä ilman pelilupaa oleva Maximus Tainio.

Vastustaja MP:n penkin päässä nähdään tällä kaudella hakalaisille varsin tuttu mies, sillä Juha Pasoja solmi seuran kanssa vuoden sopimuksen viime marraskuussa. Viime kaudella Kemi City FC:a valmentanut Pasoja muistetaan pelaajauran lisäksi JJK:n liigaan nostaneena valmentajana.

Mielenkiintoinen tarina hänen valmentajaurallaan nähtiin ennen Kemin pestiä, kun mies vietti noin vuoden Ghanan pääsarjassa pelaavan Dreams FC:n valmentajana.

MP:n otteluennakossa Pasoja muistaa myös Hakaa, sekä korostaa vastassa olevan nimenomaan joukkue.

– Mikkeliin saapuu perinteikäs Cup -seura Haka, joka on myös itselleni tuttu seura pelaajauraltani. Mahtavaa päästä mittaamaan tasoa Veikkausliiga -joukkuetta vastaan.

– Haka on hyvä ja aktiivinen joukkue, nimenomaan joukkue, joten meidän täytyy onnistua joka osa-alueella, jotta jatkopaikka Cupissa tulisi.

Nyt mies siis valmentaa Mikkelin Palloilijoita, joka oli ylivoimainen viime kaudella kakkosen A-lohkossa. Tiistaina nähdäänkin kahden viime kaudella omia sarjojaan dominoineen joukkueen kohtaaminen.

Mikäli et pääse paikan päälle, niin ottelua voi seurata Ruutu+ -palvelusta suorana.

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT