Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Pauli Jussila valmentaa Hakan maalivahteja

Haka joutui vaihtamaan maalivahtivalmentajaa elokuun alussa, kun pitkään hommaa hoitanut ja Hakassa myös maalivahtina pelannut Michal Slawuta palasi siviilitöiden perässä kotimaahansa Puolaan.

Slawutan saappaisiin hyppäsi Hakan juniorikoulun läpikäynyt 25-vuotias Pauli Jussila.

– Kyllähän tuo pesti alkuun jännitti, mutta koko ajan olen päässyt paremmin mukaan. Homman vastaanottaessani Tuomas Karjanlahti oli ykkösmaalivahti ja se vähän lisäsi jännitystä, kun en tuntenut ”Karkkia” ollenkaan etukäteen. ”Viki” (Ville Kauppinen) ja Joonas (Immonen) olivat tuttuja jo entuudestaan.

Hakan maalivahtikolmikko ei heittänyt hanskoja nurmeen maalivahtivalmentajan vaihduttua, vaan työnteko on jatkunut harjoituksissa hyvällä tasolla.

– Kyllä noilla kundeilla työmotivaatio on hyvin kohdallaan. He kuuntelevat ohjeita ja keskustelevat mielellään. Kaikki kolme ovat jo sen verran kokeneita, että ei heille lajia tarvitse uudelleen opettaa, mutta kyllä minä olen pyrkinyt viemään pieniä asioita pelaamisessa eteenpäin ja kehitystäkin on jo näkynyt.

Hakan valmennusjohto oli Jussilalle tuttu jo ennestään, sillä Jussila suoritti kesän aikana opiskeluihinsa liittyvän harjoittelujakson Hakan toimistolla parantelemalla muun muassa Hakan nettisivuja ja hoitamalla muita tietokonehommia.

– ”Kekellä” (Keith Armstrong) on tietenkin omat juttunsa valmennuksessa, joihin on pitänyt sopeutua. Se on totta kai helpottanut, kun kumpaankin valmentajaan pääsin tutustumaan jo kesän aikana.

Valmennuskokemusta Jussilalta löytyy viime kaudelta Hakan A-nuorista, joiden peräsimessä hän oli yhdessä isänsä Asko Jussilan kanssa. Maalivahdin tontti on puolestaan tuttu omalta peliuralta.

– Kyllä minä maalissa pelasin käytännössä koko urani. Kakkosjoukkueen kanssa kävin muutaman kerran kentälläkin, mutta ne olivat harvoja poikkeuksia.

Oma peliura päättyi muutama vuosi sitten ja valmentaminen kyllä kiinnostaa, mutta päätähtäin on silti muualla.

– Nyt tulee kaksi vuotta polvivammasta, joka käytännössä lopetti peliurani. Sen jälkeen ei ollut enää pakottavaa tarvetta palata kentille. Valmentaminen on mukavaa hommaa, mutta minun pitäisi vuoden sisällä saada maisterin paperit pihalle yliopistosta ja päätähtäin on kyllä sillä uralla. Suomalaisessa jalkapallossa ei rahaa liiku kuitenkaan liikaa, Jussila pohtii.

Pesti Hakan maalivahtivalmentajana jatkuu ainakin elokuun loppuun, mutta maalivahtien tukena oleminen saattaa olla mahdollista myös koko loppu kauden ajan.

– Alun perin Hakan kanssa sovittiin elokuun mittaisesta pestistä. Vielä en ole neuvotellut seuran kanssa kauden lopusta, mutta nyt näyttäisi siltä, että koulun puolesta voisin olla ainakin osa-aikaisesti mukana valmentamassa Hakan maalivahteja, Jussila päättää.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT