Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

”Olemme olleet tässä tilanteessa ennenkin ja tulimme siitä vahvempina”

FC Haka palaa tositoimiin lauantaina, kun Tehtaankentällä otellaan Pirkanmaan herruudesta. Edellisellä kerralla, Ratinan stadionilla heinäkuun alussa, Ilves oli niukasti parempi 1-0 -tuloksella.

Tuon jälkeen on tapahtunut paljon ja ehkäpä merkittävimpänä asiana Ilves on vaihtanut valmentajaansa. Monivuotinen pääkäskyttäjä Jarkko Wiss sai siirtyä sivuun ja vetovastuun on ottanut Teemu Tainion vanha maajoukkueen huonekaveri Toni Kallio.

– Jokainen valmentaja tuo aina vähän omaa ekstraa, mutta ”Köpi” oli niin pitkään siinä ”Jallun” kanssa, ettei ihan älyttömästi ole muuttamassa, ”Teme” arvioi Mustavalko-TV:n otteluennakossa.

Hakan päävalmentaja on luonnollisesti erittäin pettynyt joukkueensa edelliseen esitykseen Tehtiksellä, mutta näkee paikallisottelun parhaana mahdollisena vaihtoehtona tähän väliin.

– Jos miettii, että matalalla käyty tuossa viime viikonloppuna, kun tärkeä peli ja tuollainen munaton esitys. Nyt on derby ja siihen pitää löytyä sitä kiimaa kyllä ja uskon, että sitä löytyy kyllä!

Tainio näkee, että joukkue tarvitsee pisteitä ja paikallispeli on siihen erinomainen mahdollisuus.

Jos IFK Mariehamnia vastaan Hakalla oli haastava valmistautuminen korona -karanteenista johtuen, niin tuon syyn taakse ei enää voi mennä, eikä joukkue aiokaan mennä. Pelaajat ovat itse asiaa prosessoineet ja tiedostavat, että asenteen on muututtava.

– Joukkue kävi keskenään asioita läpi, eivätkä ole tyytyväisiä kukaan tietenkään tekemiseen.

– Menneet on menneitä, niihin me ei pystytä enää vaikuttaan. Ainoa mihin me pystytään vaikuttaan, on tulevaisuus. Tänään oli fyysinen päivä ja tekemisen laatu ja kaikki oli kohdillaan, niin ihan hyvä aloitus viikolle, päävalmentaja kehaisi Ilves -otteluun valmistavan viikon alussa.

Myös pelaajista Samuel Chidi vahvistaa Teemu Tainion viestiä.

– Joukkueen keskittyminen on siinä, että löydämme keinot voittaa pelejä jälleen, etenkin kotona.

Hakan pelaajatilanne on pysynyt kohtuullisen hyvänä, sillä loukkaantuneista Ishmael Yartey on jo palannut joukkuetreeneihin ja näin ollen Andrija Bosnjak on ainoa edelleen sairastuvalla oleva pelaaja. ”Teme” kuitenkin muistuttaa haastattelussa, että kaikkien päivän kunto ei välttämättä aina riitä Veikkausliigan avauskokoonpanoon, vaikka varsinaista loukkaantumista ei taustalla olisikaan.

Kauden aikana valkopaidat ovat joutuneetkin useampaan otteeseen niin loukkaantumisista, kuin muistakin syistä johtuen muokkaamaan kokoonpanoaan. Suunnitelluista tai suunnittelemattomasti kokeiluista huolimatta maalinteko on ollut viime aikoina yksi joukkueen akilleenkantapäistä.

Tähän ongelmaan vaikuttaisi löytyneen ainakin yksi lääke, sillä alkukauden loukkaantumisista kärsinyt hyökkääjä Aleksandar Vucenovic on ottanut taakan kantaakseen. Mies on iskenyt viimeisessä neljässä ottelussa kolme osumaa ja johtaa tällä hetkellä joukkueen sisäistä maalipörssiä neljällä osumallaan.

Lienee siis selvää, että kunnossa ollessaan, mies on varma valinta kärkeen. Niin ikään puolustuksen miehitys pysynee koko lailla ennallaan. Kotijoukkueen osalta isoin kysymysmerkki onkin, että ketkä löytyvät avauskokoonpanon keskikentältä.

Helppoa ei lauantaina tule kuitenkaan olemaan, sillä Ilves on uuden päävalmentajansa alaisuudessa saanut kurssin käännettyä ja ottanut kahdessa viimeisimmässä ottelussa 1-0 -voitot FC Lahdesta, sekä HIFK:sta. Samuel Chidi on kuitenkin luottavaisena tulevan suhteen.

– Olemme olleet tässä tilanteessa ennenkin ja tulimme siitä vahvempina. Lauantaina näemme hyvin valmistautuneen ja keskittyneen Hakan valmiina muuttamaan kurssia!

Ruutu+ lähettää ottelun suorana TÄÄLLÄ.
Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne TÄÄLTÄ ja samalla tukea Hakan toimintaa.

Ilveksen ennakko TÄÄLTÄ.

Hakan osakeanti on käynnissä koko syyskuun, lue lisää TÄÄLTÄ.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT