Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Multasen loppuhetken maalit toivat Hakalle arvokkaan pisteen

Haka haki Pietarsaaresta arvokkaan pisteen vaikka vielä kymmenen minuuttia ennen loppua näytti pahalta. Kalle Multasen kaksi loppuhetken maalia nostivat hakalaiset 2-2 (0-0) -tasapeliin.

Pietarsaaren Keskuskenttä oli vielä varsin keväisessä kunnossa ja ensimmäisellä puoliajalla huipputilanteet olivat kortilla. Hakasta lähimmäksi maalia pääsi kymmenisen minuuttia ennen taukovihellystä Multanen.

– Emme päässeet ensimmäisellä puoliajalla peliin mukaan vaikka meillä pari maalipaikkaa olikin. Kulmapotkuista tuli vaarallisimmat paikat, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong pohti.

Toisen puolikkaan alussa Hakan puolustus rakoili ja Giorgos Katidis onnistui viimeistelyssä. Ottelun 74. minuutilla Jaro meni jo kahden maalin johtoon Christian Eisselen yllätettyä Tuomas Karjanlahden.

Multanen aloitti Hakan kirin kuusi minuuttia myöhemmin, kun maalitykki kurkotti oikea-aikaisesti Henri Malundaman keskitykseen.

Hakan tasoitus tuli Multasen rangaistuspotkusta 87. minuutilla. Pallo vietiin pilkulle Jaro-puolustuksen pistettyä Jaakko Rantasen nurin rangaistusalueella.

– Me heräsimme peliin oikeastaan vasta 0-1 -tilanteessa. Vaihdosta saimme tuoreita jalkoja kentälle ja viimeiset 20-25 minuuttia olimme aivan eri joukkue kuin ensimmäisen 65-70 minuuttia, Armstrong mietti.

– Onneksi saimme tasoituksen aikaan. Se oli hyvä nousu pojilta, Armstrong alleviivasi.

Hakan seuraava ottelu on ensi lauantaina kello 17 KPV:ta vastaan Tehtaan kentällä. Hakalla on nyt koossa seitsemästä pelatusta ottelusta kahdeksan pistettä ja sijoitus on tasaisessa keskikastissa kuudes. Tehtiksellä seuraavaksi vieraileva KPV on sarjakakkosena kuusi pinnaa valkopaitojen edellä.

Hakan kokoonpano Jaroa vastaan: Tuomas Karjanlahti, Juho Saarinen, Mikko-Petteri Latosaari, Paavo Ahola, Ville-Valtteri Starck, Jaakko Rantanen (var.), Anton Popovitch (65. Lutfi Bilali), Omar Khary (68. Henri Malundama), Emenike Mbachu (85. Patrik Ahonen), Tuomas Lähdesmäki, Kalle Multanen (var.).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT