Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Maanantain tappiota ei auta enää murehtia – torstaina vastassa KPV

Maanantainen Kajaanin reissu oli Hakalle kaikkea muuta kuin onnistunut. Viime viikon komea voitto AC Oulusta oli muisto vain, kun AC Kajaani piti pisteet Kainuussa lukemin 2-0.

– Tasomme ei ollut niin hyvä kuin AC Oulua vastaan. Peli oli aika tasainen, mutta ei siihen tyytyväinen voi olla. Pelaajatkin ymmärsivät sen, he olivat todella pettyneitä pelin jälkeen, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong huomautti.

Nyt katseet on suunnattu torstaihin ja sarjassa vielä ilman tappioita olevan KPV:n kohtaamiseen.

– Pelaajilla on tänään vapaapäivä pitkän reissun jälkeen. Moni sai nukuttua bussissa ja minun tehtäväni oli pitää kuski hereillä, Armstrong valotti.

Sarjakakkonen saapuu Tehtaan kentälle jo kolme maalia tällä kaudella viimeistelleen Kalle Multasen johdolla.

– Nyt meidän on vain pystyttävä nollamaan Kajaanin peli ja saatava asenne taas kohdilleen. Olen varma, että näin käy. KPV on yksi tämän sarjan suurista suosikeista ja Multasen paluu Tehtaan kentälle on tietysti iso asia. Onhan hän kuitenkin tietyllä tapaa ikoni Valkeakoskella, Armstrong sanoi.

Haka saa otteluun mukaan pelikieltonsa kärsineen Gerald Benin, mutta Nganbe Nganben pelikunto on yhä arvoitus.

– Aina sitä toivoo, että tuollaisista tilanteista selviäisi säikähdyksellä, mutta vaikea on vielä sanoa, Armstrong puntaroi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT