Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Maailman huippumaalivahti johdattaa naisten maajoukkueen Tehtaan kentälle

Tehtaan kentällä nähdään harvinaista herkkua perjantaina, kun Suomen naisten A-maajoukkue pelaa tärkeän EM-karsintaottelun Valkeakoskella. Suomen kirkkaimpana tähtenä nähdään FC Bayern Münchenissä pelaava maalivahti Tinja-Riikka Korpela.

Korpela lukeutuu pelipaikallaan maailman ehdottomaan eliittiin, sillä hänet on muun muassa valittu maailman neljänneksi parhaaksi maalivahdiksi. Kahtena edellisvuonna hän on juhlinut Saksan Bundesliigan mestaruutta ja Suomen vuoden naisjalkapalloilijaksi hänet on valittu kolmasti peräkkäin.

Upeista saavutuksista ja Bayern Münchenin legendaarisesta asemasta huolimatta, naisjalkapalloilun arvostus ei ole samalla tasolla kuin miesten, vaikka naisten mestaruus huomioitiin upeasti ennen miesten joukkueen kauden päätöstä, kun mestarit astelivat kentälle mestaruusesittelyyn.
– Se oli hieno kokemus, kun katsomossa oli 70 000 ihmistä ja meidät kuulutettiin kentälle yksi kerrallaan. Se oli samalla miesten 26. mestaruus ja kentällä oli jokaisesta mestarijoukkueesta yksi legendapelaaja. Pääsin muun muassa tervehtimään lapsuuteni idoli Oliver Kahnia. Se oli aika ikimuistoinen kokemus, Korpela hehkuttaa.

Münchenissä puitteet ovat huomattavasti paremmat kuin monessa seurassa.
– Menestyksen myötä seura on alkanut panostaa myös naisten puoleen enemmän, mutta toki se on ihan eri sfääreissä kuin miesten. Olosuhteet ovat kuitenkin kaikin puolin kunnossa ja pelaajat pystyvät keskittymään täysin jalkapalloon, valottaa sekä seura- että maajoukkueen ehdoton ykkösvahti.

Yleisestikin ottaen naisjalkapalloilu on nostamassa asemaansa miesten varjosta. Viime vuoden Kanadassa pelatuissa MM-kisoissa katsojakeskimäärä ottelua kohden oli yli 26 000 ja finaalia oli seuraamassa upeasti 54 000 katsojaa.
– Viime vuoden MM-kisoista kuului ei-laji-ihmisiltä paljon sellaisia kommentteja, että kuinka innoissaan he olivat pelejä katselleet ja kuinka hyvin joukkueet pelasivat. Olin itse paikan päällä ja oli hienoa nähdä kuinka pienet tytöt ja pojat perheineen idolisoivat pelaajia ja pyysivät nimikirjoituksia.

Suomessa tyttö- ja naisjalkapalloilulla on vahvat juuret. Tyttöpelaajien harrastajamäärät nousevat vuosi vuodelta ja maajoukkue on selviytynyt kolmena edelliskertana EM-kisoihin. Korpela näkee naisjalkapalloilun tulevaisuuden valoisana Suomessa.
– Se näyttää tosi hyvältä. Lupaavia pelaajia tulee koko ajan mukaan maajoukkueeseen. He ovat hyvällä tavalla ennakkoluulottomia ja rohkeita eivätkä tule vain nöyristelemään ja turistimatkalle, vaan haluavat ottaa paikan maajoukkueesta. Lisäksi ulkomailla pelaa kovemmissa sarjoissa koko ajan enemmän pelaajia.

Helmarit lempinimellä tunnettu naisten maajoukkue jahtaa paikkaa ensi kesänä Hollannissa pelattaviin EM-kisoihin. Kahdeksan lohkovoittajaa sekä kuusi parasta lohkokakkosta etenevät suoraan lopputurnaukseen. Lisäksi kaksi lohkokakkosta pelaa keskenään pudotuspelit viimeisestä kisapaikasta.

Suomen tilanne on tällä hetkellä kutkuttava, sillä se on lohkossa toisena Espanjan jälkeen. Perjantaina vastaan asettuva Irlanti hengittää niskaan kolmen pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Voitolla Helmarit saisi repäistyä pienoisen kaulan Irlantiin ja pitäisi toiveet myös lohkovoitosta elossa. Suomi voitti joukkueiden edellisen EM-karsintaottelun 2-0, mutta talvella Kyproksella pelatussa kansainvälisessä turnauksessa Irlanti oli vahvempi.
– EM-karsinnat ovat menneet meidän osaltamme hyvin ja lohkovoittokin on vielä ihan mahdollinen. Irlanti on perinteiseen Brittein saarten tyyliin fyysinen ja he tulevat aika kovaa sukille. Meidän täytyy olla valmiita vastaamaan siihen. Heillä on hyvä joukkue ja hyviä pelaajia.
– Tämä on meille iso peli ja varsinkin, kun pelaamme kotikentällämme. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee meitä Valkeakoskelle kannustamaan, Korpela heittää haasteen yleisölle.

Suomen ja Irlannin välinen ottelu pelataan Tehtaan kentällä perjantaina 3.6. kello 18.00 alkaen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT