Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Auvinen: ”Meidän pitää yhdessä saada paketti kasaan”

Haka pelaa jälleen Tehtaan kentällä sunnuntaina, kun Ykkösen huippuottelussa vastaan asettuu JJK. Haka on pelannut viisi ottelua voitoitta, kun taas JJK on ainoana Ykkösen joukkueena edelleen ilman tappioita.

Hakan kausi alkoi erinomaisesti kahdella voitolla, mutta sen jälkeen on tullut viiden ottelun voitoista kuiva kausi. Valkopaidat ovat tuskailleet molemmissa päissä kenttää.  Haka on pystynyt pitämään oman maalinsa puhtaana ainoastaan kertaalleen tällä kaudella eikä vastustajan verkot ole heiluneet odotettuun tahtiin.

– Emme ole puolustaneet tarpeeksi yhtenäisesti ja kurinalaisesti. Meidän pitää yhdessä saada paketti kasaan. Hyökkäyksessä on ollut paikkoja, mutta maalintekoa pitää parantaa, Hakan toppari Eero-Matti Auvinen toteaa.

Ykkönen on ollut odotetun tasainen, sillä vaikka Haka on tällä hetkellä sarjassa kahdeksantena, eroa kärkijoukkue KPV:hen on ainoastaan neljä pistettä. Hakan ongelmana on ollut usein vaisu ensimmäinen puoliaika, jolloin vastustaja on päässyt rokottamaan ja Haka on joutunut takaa-ajajaksi. Näihin seikkoihin on Auvisen mukaan kiinnitetty huomiota.

– Sarja on kova eikä ole yhtään helppoa peliä. Olemme olleet huonosti hereillä otteluiden alussa ja olemme yrittäneet löytää siihen ratkaisua. Kaikkien on oltava heti alusta lähtien mukana täysillä. Hereillä pitää olla koko ajan, korostaa Auvinen.

20-vuotias Auvinen on noussut tällä kaudella isoon rooliin Hakan puolustuksessa. Nuori topparilupaus on ottanut paikkansa avauskokoonpanossa ja on esittänyt kypsiä sekä rauhallisia otteita. Parannettavaakin nuorukaisen mukaan löytyy.

– Vastuu on maistunut ja tämän kauden tavoitteena oli nousta avauskokoonpanoon. Alkukausi oli loistava, mutta viime aikoina sekä joukkueella että itsellä peli ei ole ollut parhaalla mahdollisella tasolla. Joka peliin täytyy pystyä parantamaan eikä tyytyä vain siihen missä on.

Sunnuntaina vastaan asettuva JJK on aloittanut vahvasti. Entisen Haka-toppari Juha Pasojan valmentama joukkue on tällä hetkellä sarjassa toisena ja osoitti iskukykynsä viikonloppuna kaatamalla kärkiottelussa KPV:n selvästi 3-0.

– Olemme keskittyneet omaan tekemiseemme tämän viikon ja katsomme JJK:ta lähemmin lauantaina. Taitoa sieltä kuitenkin löytyy. Meidän tulee puolustaa yhtenäisesti ja olla koko ajan hereillä. Jengin on pysyttävä tiiviinä ja hyökkäyksessä paikoista on pystyttävä tekemään maalit, Auvinen paljastaa voitonavaimet.

Ottelun 300 ensimmäiselle jaetaan JR-Tuotteen aurinkolasit ja otteluisäntänä toimii Valkeakosken Sanomat. Muista myös Ravintola Stellan etkot kello 16.30.

Hakan ja JJK:n välinen ottelu pelataan sunnuntaina 5.6. kello 18.30 alkaen Tehtaan kentällä. Liput portilta 10/15 euroa ja ennakkoliput ZUPticketistä. Tervetuloa aloittamaan kesäloma Tehtikseltä!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT