Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Logan Rogersonilla selvä tavoite perjantaille – ”Tarvitsemme ottelusta kolme pistettä”

FC Haka jatkaa kauttaan perjantaina, kun se saa Tehtaan kentälle vieraakseen sarjanousija KTP:n. Hakan Logan Rogerson odottaa sekä peliä että fanien tapaamista pelin jälkeen.

Haka pääsee jälleen hakemaan voittotilinsä avaamista kotikentälleen kohdatessaan KTP:n. Rogerson on luottavainen, että täysi pistepotti jää perjantaina Tehtaan kentälle.

– Tarvitsemme ottelusta kolme pistettä saadaksemme vähän momentumia käyntiin. Aiemmissa kotiotteluissamme olemme menettäneet loppuhetkillä johtomme, joten meidän on pidettävä keskittymisemme koko pelin ajan. Olemme harjoitelleet hyvin ja HJK-ottelussa oli tappiosta huolimatta paljon hyvää, joten otetaan ne asiat mukaan perjantaille, Rogerson pohdiskelee.

Edellispelissä HJK:ta vastaan Haka oli ensimmäisellä puoliajalla vastaanottavana osapuolena, mutta toisella Haka pystyi aiheuttamaan HJK:lle hankaluuksia.

– HJK on huippujoukkue ihan Euroopan mittakaavassakin, mutta saimme prässillämme aiheutettua heille vaikeuksia toisella puoliajalla. Meidän on pystyttävä samaan aggressiivisuuteen myös KTP:tä vastaan.

Haka ja KTP kohtasivat toisensa ennen kauden alkua harjoitusottelussa ja kotkalaiset olivat kotikentällään tylyjä isäntiä voittamalla 1-0. Rogerson tiedostaakin vastaan asettuvan kovan joukkueen.

– Olimme ehkä hieman yllättyneitä kuinka hyviä he olivat. Se on vähän erityyppinen KTP kuin mitä olemme tottuneet näkemään. He ovat hankkineet hyviä vahvistuksia ulkomailta ja heillä on paljon henkilökohtaista taitoa. Helppoa ottelua ei ole tiedossa, mutta ei niitä ole Veikkausliigassa muutenkaan. Kaikki pelit tässä sarjassa ovat kovia ja tasaisia, uusiseelantilainen arvioi.

Ottelun jälkeen nuorilla Haka-faneilla on mahdollisuus saada Rogersonin nimikirjoitus fanikuvaan. Rogerson nauttii ottelun jälkeisistä hetkistä fanien kanssa.

– On hienoa, kun lapset haluavat tulla hakemaan nimikirjoituksia ja yhteiskuvia. Vaikka häviäisimme, niin lapset aina hymyilevät ja ovat iloisia. Valkeakoski on pieni kaupunki, joten heitä näkee myös kaupungilla ja he aina tervehtivät iloisesti. On kiva nähdä heitä sitten myös peleissä.

Rogerson on itsekin ollut vastaavanlaisessa tilanteessa nuorena hakemassa nimikirjoituksia sankareiltaan.

– Minä kannustin oman kaupunkini Wellingtonin joukkuetta ja olin samalla tavalla hakemassa nimikirjoituksia pelaajilta. Wellington oli samalla ensimmäinen seura johon tein ammattilaissopimuksen, joten ehkä näistäkin lapsista joku pelaa 10-15 vuoden päästä Hakassa Veikkausliigaa. 

FC Haka-KTP perjantaina kello 18.00. Hanki lippusi otteluun täältä.

Ottelun jälkeen Paviljongissa on luvassa muun muassa livemusiikkia ja pelissä on myös paljon muuta tapahtumaa. Lue ottelun tapahtumista lisää täältä.

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT