Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Latosaari haluaa pistää voittoputken liikkeelle jo harjoituskaudella

Haka kohtaa TPV:n lauantaina harjoitusottelussa Tampereen Pirkkahallissa. Ottelu on Hakan neljäs kuluvalla harjoituskaudella, kun lasketaan mukaan joulukuussa pelattu harjoitusottelu FC Lahden Akatemiaa vastaan.

Hakan avainpelaajiin alkavalla kaudella lukeutuva Mikko-Petteri Latosaari haluaa aloittaa voittoputken jo talvikaudella.

– Uuden kauden neljäs matsi, johon lähdetään laittamaan voittoputkea liikkeelle KäPa-voiton jälkeen. Tosi makeeta pelata myös pelejä kovan reenin lisäksi, Latosaari innostuu.

Meininki Hakan harjoituksissa on ollut koko ajan hyvää ja lupauksia herättävää. Harjoitustahti tammi-helmikuussa on ollut kova.

– Kaikki ovat olleet touhussa hyvin mukana ja treenikentällä on vedetty kovalla intensiteetillä, kuten pitääkin, Latosaari toteaa.

Testipelaajia on ollut mukana oikeastaan koko harjoituskauden, mutta se kuuluu asiaan tässä vaiheessa kautta, kun joukkueelle kartoitetaan vahvistuksia.

– Paljon on taas ollut uusia jamppoja treeneissä, mutta homma on toiminut silti hienosti. Hyviä kavereita on käynyt näytillä ja testimiehet pääsee näyttämään osaamistaan valmennusjohdolle, Latosaari pohtii.

TPV:n kohtaamista Latosaari odottaa innolla, eikä vähiten sen takia, että kyseessä on lähes paikallisvastustaja.

– Kiva kohdata aina rakkaita tamperelaisia vastustajia. Toivottavasti yleisö löytää lehtereille ihailemaan meidän otteita, Latosaari päättää.

TPV:n ja Hakan välinen harjoitusottelu alkaa Pirkkahallissa lauantaina 6.2. klo 16.15.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT