Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Komean uran luonut Medo tuo Hakaan kokemusta ja johtajuutta – ”Puhallamme kaikki yhteen hiileen”

Hakan tämän kauden joukkue sai viimeisen palasensa vain pari viikkoa ennen kuin kausi keskeytyi, kun kokenut Mohamed ”Medo” Kamara teki sopimuksen koskilaisjoukkueen kanssa. Medon uralle mahtuu värikkäitä käänteitä ja kokemusta Mestarien liigan lohkovaiheesta lähtien.

32-vuotias Medo oli Sierra Leonen alle 17-vuotiaiden maajoukkueen mukana vuoden 2003 maailmanmestaruuskisoissa Suomessa ja loikkasi yhdeksän muun joukkuekaverinsa kanssa Suomeen. Sierra Leonea oli runnellut yli vuosikymmenen kestänyt sisällissota, joka oli jättänyt maan huonoon tilaan. Nuoret pelurit hakivat Suomesta turvaa ja mahdollisuutta parempaan elämään.

– Halusin mahdollisuuden käydä koulua ja rakentaa uraani jossain eikä se ollut mahdollista Sierra Leonessa. Sodan vuoksi maa oli heikossa tilassa siinä vaiheessa, Medo kertoo loikkauksensa syistä.

Medo sai Suomen kansalaisuuden vuonna 2010 ja pitää Suomea toisena kotimaanaan. Hän ei ole katunut päätöstään jäädä Suomeen, sillä elämä olisi ollut hyvin erilainen Sierra Leonessa.

– Se olisi ollut vaikeaa. Minulla ei varmasti olisi ollut sellaista uraa kuin mitä minulla nyt on ollut. Iso osa niistä pelaajista, jotka palasivat MM-kisojen jälkeen Sierra Leoneen, eivät pystyneet rakentamaan jalkapallouraa. Maa kävi läpi vaikeita aikoja.

Sittemmin Sierra Leone on päässyt hiljalleen jaloilleen ja ottanut askeleita eteenpäin.

– Tilanne on nyt paljon parempi kuin silloin. Koulutus toimii ja jalkapallo on kehittynyt. Yritän käydä siellä aina silloin tällöin ja minulla on siellä perhettä ja ystäviä.

Medo on pelannut upean uran, joka hakee tämän kauden Veikkausliigassa vertaistaan. Hän löi itsensä Veikkausliigassa läpi ensin KuPS:n paidassa, josta hän siirtyi HJK:n riveihin. Hän voitti HJK:ssa kaksi Suomen mestaruutta ja valittiin vuonna 2010 vuoden liigapelaajaksi. Samana vuonna hän siirtyi Serbian suurseura Partizan Belgradiin, jossa hän pääsi pelaamaan niin Mestarien liigaa kuin Eurooppa-liigaa. Partizanissa hän pääsi juhlimaan kahdesti myös Serbian mestaruutta sekä kertaalleen cupin voittoa. Partizanin jälkeen hänen tiensä vei Englannin Mestaruussarjassa pelanneeseen Boltoniin, israelilaiseen Maccabi Haifaan kunnes hän palasi taas HJK:n paitaan vuonna 2016. Viimeksi Medo on pelannut Kuwaitissa Al Kuwait SC:n sekä Kazma SC:n riveissä.

Pitkän uran varrelle mahtuu useita ikimuistoisia hetkiä.

– Partizanissa sain mahdollisuuden pelata Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa ja se oli erityistä. Belgradin paikallisottelut olivat uskomattomia tapahtumia. Kannattajat ovat niin intohimoisia enkä ole koskaan kokenut vastaavaa. Englantiin siirto oli yksi unelmien täyttymys, sillä olin halunnut pelata siellä pienestä pitäen. Ne olivat hyviä aikoja, Medo kertaa uransa huippukohtia.

– Vuonna 2016 menin Kuwaitiin. En tiennyt hirveästi Kuwaitista tai paikallisesta jalkapallosta mitään, joten kyselin parilta tutulta millaista siellä on. Kuwait on todella kaunis maa ja hieno paikka.

Aika Kuwaitissa oli myös Medolle myös hyvin menestyksekäs, sillä Al Kuwaiti on maan ehdoton ykkösseura.

– Pelasin Al Kuwaitissa kaksi kautta ja voitin seitsemän pokaalia ja yhden hopean. Harvoin on mahdollisuus voittaa noin paljon ja olin siinä mielessä onnekas. Kazmassa pelasin kuusi kuukautta. Siellä ei tullut samanlaista menestystä, mutta viihdyin sielläkin hyvin ja seurassa oli todella mukavia ihmisiä.

Moni jalkapalloseuraaja hieraisi silmiään, kun Haka tiedotti tehneensä Medon kanssa sopimuksen täksi kaudeksi. Yksi syy Medon tuloon Valkeakoskelle oli päävalmentaja Teemu Tainio.

– Minulla oli muitakin vaihtoehtoja sekä Suomessa että ulkomailla, mutta halusin pelata Suomessa, kun perheeni on täällä. Katselin vähän vaihtoehtoja ja Haka oli minulle hyvä joukkue. Se pelaa sellaista peliä mistä pidän ja päävalmentajalla oli iso vaikutus valintaani. Hän oli idolini, kun olin nuori pelaaja ja seurasin hänen uraansa tarkasti. Hän pelasi myös samaa paikkaa kuin minäkin, joten uskon oppivani häneltä vielä paljon.

– ”Oka” [toimitusjohtaja Olli Huttunen] on myös hieno mies. Hän on auttanut minua paljon ja ollut eräänlainen isähahmo minulle. Hän ja toimiston väki ovat auttaneet minua kaikissa asioissa ja tehneet oloni viihtyisäksi täällä. Valmentajat ovat tehneet sopeutumisen helpoksi ja pelaajat ovat kuin veljiä keskenään. Kaikki on mennyt tosi hyvin, Medo kiittelee.

Medo on Hakan selvästi kokenein pelaaja millä mittarilla tahansa mitattuna. Hän haluaa auttaa omalla kokemuksellaan myös Hakan nuoria pelaajia.

– Olen nuoresta saakka halunnut ottaa vastuuta sekä auttaa ja se on minulle luontaista. Yritän auttaa nuoria pelaajiamme mahdollisimman paljon.

Medo tuo Hakan keskikentän keskustaan oivan lisän Jacob Bushuen, Anton Popovitchin ja Tino Purmeen lisäksi. Kilpailu pelipaikoista on kova, mutta hyvähenkinen.

– Kokoonpanomme ei ole kovin leveä, mutta useimmat pelaajat pystyvät pelaamaan monilla pelipaikoilla ja se on tärkeää. Kausi pelataan tiiviissä tahdissa ja kaikkia tarvitaan. Olemme tässä yhdessä ja puhallamme kaikki yhteen hiileen.

Medo on vieraillut Tehtaan kentällä usein vierasjoukkueen pelaajana eivätkä muistot ole pelkästään positiivisia.

– Hakaa vastaan oli aina vaikea pelata vieraissa. Valeri Popovitch ja muut tekivät pelin vaikeaksi eikä voittoja ollut helppo saada. Muistan varsinkin KuPS:ssa pelatessani, että tuli juostua pallon perässä aika paljon.

Veikkausliiga pyörähtää käyntiin 1.7. ja sitä ennen päästään mittelemään tosipelejä jo Suomen Cupissa. Medo odottaa jo malttamattomana tosipelien alkua.

– Toivottavasti pandemia saadaan mahdollisimman pian selätettyä, että katsojat pääsisivät peleihin kannustamaan.

Medo vieraili hiljattain myös Hacast-podcastissa, jossa hän käy uransa vaiheita läpi yksityiskohtaisemmin. Voit kuunnella podcastin täältä.

 

(Kuvat: Jussi Rämä)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT