Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Maximus Tainio Hakaan loppukauden sopimuksella

FC Haka on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen juuri 19 -vuotta täyttäneen Maximus Tainion kanssa. Viime vuodet Tottenham Hotspurin nuorisoakatemiassa palloillut Maximus siirtyi ulkomaille Helsingin Jalkapalloklubin junioreista ja nyt siis siirtyy jo kolmanteen myös isänsä, Teemu Tainion edustamaan seuraan.

Mies myöntää isällään olleenkin iso vaikutus siirtoon ja uskoo hänen vanhana keskikenttäpelaajana pystyvän opettamaan paljon. Maximus on pelannut myös laitapakkia, mutta kokee itselleen parhaiten sopivan keskikentän keskustan.

Helmikuussa Suomeen palanneen Tainion tavoitteena on edelleen ulkomaat, erityisesti Valioliiga, mutta nyt keskittyminen on Hakassa ja Veikkausliigassa.

– Veikkausliiga tuntuu oikealta askeleelta tällä hetkellä.

– Hyvin on otettu Hakaan sisään ja joukkuehenki on mahtava, mies kertoo tänään julkaistussa Hacastissa.

Vaikka Maximus on elämässään tottunut asumaan isoissa kaupungeissa, niin hän on sopeutunut hyvin myös Valkeakoskelle. Pienen kaupungin etuna on, että pääsee keskittymään jalkapalloon.

Tuoreen sopimuspelaajan ajatuksia on siis kuunneltavissa Hacastin uusimmassa jaksossa. Maxin haastattelu oli tarkoitus alunperin julkaista myös Hakan Youtube -kanavalla, mutta valitettavasti se ei tällä kertaa onnistunutkaan.

Kuvat: Jukka Jaskara

 

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT