Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Eero Markkasen uralle mahtuu käänteitä aina Real Madridista Indonesiaan

Hakan hyökkäys vahvistui helmikuussa isolla nimellä, kun 198-senttinen Eero Markkanen liittyi miehistöön. Markkasen uraan on mahtunut käänteitä aina Real Madridista Indonesiaan.

28-vuotias Markkanen tulee todellisesta urheiluperheestä. Isä Pekka ja äiti Riikka olivat maajoukkuetason koripalloilijoita ja pikkuveli Lauri on NBA-tähti Chicago Bullsissa. Myös veljeskatraan keskimmäinen Miikka on pelannut korkealla tasolla koripalloa.

Pekka Markkanen pelasi urallaan ammattilaisena muun muassa Espanjassa, Unkarissa, Saksassa ja Ranskassa ennen kuin perhe palasi Suomeen. Vaikka perheen muut jäsenet viihtyivät enemmän pallo kädessä, Eerolle pallo sopi paremmin jalkaan. Pekka Markkasen pelatessa Torpan Pojissa, aloitti Eero jalkapalloharrastuksensa Tikkurilan Palloseurassa.

– Tykkäsin kaikista lajeista ja pelailin futista sekä korista. Sitten, kun perheemme muutti Ranskasta Suomeen, niin kaverit samalla luokalla pelasivat jalkapalloa ja lähdin siihen mukaan.

Vaikka Markkanen on pelaajana parhaassa iässä, niin hänen tähänastinen uransa hakee jo vertaistaan. Hän pelasi ensimmäiset miesten pelinsä Kakkosessa FC Blackbirdissä ja vuonna 2012 koskilaisille tuttu Kari Martonen nosti hänet JJK:n edustusjoukkueeseen. Sen jälkeen pallo lähti vyörymään vauhdilla, kun hän takoi JJK:ssa puolikkaan kauden aikana seitsemän maalia. Seuraava kausi oli vaikea loukkaantumisten vuoksi, jonka jälkeen hän käväisi HJK:ssa lainalla.

Sen jälkeen hän siirtyi Ruotsin suurseura AIK:n riveihin, jossa hän nousi kulttihahmoksi komeilla maaleillaan. Sitä seurasi unelmasiirto Real Madridiin. Markkanen pelasi Real Madridin reservijoukkue Castillassa itsensä Zinedine Zidanen alaisuudessa.

– Hän oli tosi pelaajaystävällinen. Treeneissä oli paljon sellaisia asioita, joista pelaajat pitävät, kuten höynää, maalintekoharjoituksia ja pienpelejä, Markkanen kuvailee ranskalaista legendaa.

Zidane vasta aloitti uraansa päävalmentajana ja nousi nopeasti edustusjoukkueen päävalmentajaksi johdattaen Real Madridin kolmeen peräkkäiseen Mestarien liigan voittoon.

– Eihän sellaista osannut ennakoida. Tietenkin se avitti, että hänellä oli maailman paras joukkue, mutta kyllä hänelläkin oli näppinsä pelissä.

Hakan päävalmentaja Teemu Tainio on niin ikään ottamassa ensimmäisiä askeleitaan päävalmentajana menestyksekkään pelaajauran jälkeen. Markkanen löytää miehistä yhtäläisyyksiä.

– Heistä löytyy tiettyjä samanlaisuuksia mitä treeneihin tulee, mutta ”Teme” suuttuu vähän helpommin, jos asiat eivät mene hyvin.

Real Madridissa hän sai olla osana yhtä maailman kuuluisinta urheiluorganisaatiota. Maailman tähdet Cristiano Ronaldon johtamana pyörivät samoissa paikoissa, mutta yksi kohtaaminen on piirtynyt kaikista vahvimmin Markkasen mieleen. Ennen tärkeää ottelua Zidane johdatti yhden kautta aikain parhaan maalintekijän, brasilialaisen Ronaldon, joukkueen pukukoppiin.

– Ronaldo on ollut oikeasti se suosikkipelaajani ja kun hänet sai tavata…Välillä sitä tajuaa, ettei moni ole saanut kokea samaa. Ei niitä kuitenkaan vielä tule liikaa mietittyä. Ehkä sitten, kun ura joskus loppuu.

Korona-ajan haasteissa Markkanen on nostanut otsikoita ratkaistessaan Rubikin kuution lankutusasennossa sekä kuittaamalla veljensä Laurin antaman ylärimahaasteen ensiyrityksellä. Ylärimahaaste on ollut Markkaselle aiemminkin menestyksekäs, sillä hän päihitti siinä myös Zidanen.

– Siihen ei ole moni pystynyt, naureskelee Markkanen.

Aika Real Madridissa päättyi yhden kauden jälkeen, kun sitkeä vatsalihasvamma vesitti läpimurron ja debyytti edustusjoukkueessa jäi tekemättä. Sen jälkeen Markkasen ura on ollut pienoista aallokkoa, johon on mahtunut pätkä RoPS:ssa, paluu AIK:hon sekä lyhyet jaksot saksalaisessa Dynamo Dresdenissä, tanskalaisessa Randersissa, ruotsalaisessa Dalkurdissa sekä indonesialaisessa Makassarissa. Vaikka mukaan on mahtunut vastoinkäymisiä, niin Markkanen löytää niistä myös hopeareunuksen.

– Ne kasvattivat todella paljon. Siinä oli sellainen jakso, kun mikään ei onnistunut. Kaikki seurat mihin menin, olin miettinyt niiden jollain tavalla sopivan minulle.

Viimeksi Markkanen pelasi Indonesian liigassa PSM Makassarissa. Hyvän alun jälkeen Markkasella meni sukset ristiin päävalmentajan kanssa eikä peliaikaa enää tullut.

– Peli oli siellä aika erilaista. Taktisesti he eivät olleet niin hyviä, mutta peleissä mentiin kovaa ja pelaajat olivat teknisesti hyviä. Varmaan ilmastokin vaikutti pelitapaan, kun peleissä oli useimmiten yli 30 astetta lämmintä.

Makassarin asukasluku on noin 1,4 miljoonaa ja se on yksi Indonesian suurimmista kaupungeista. Seuran kannattajat ovat hyvin fanaattisia ja Markkanen sai tuta paikallisten suosion, kun pitkä suomalainen piiritettiin mihin tahansa hän menikin. Ero Valkeakosken rauhalliseen elämäntyyliin ei voisi olla suurempi.

– Indonesiassa ihmiset tulivat pyytämään kuvia, mutta Suomessa saa yleensä olla rauhassa, vaikka tietäisivät kuka olet. Aluksi se oli vaikeaa, kun en ollut tottunut siihen. Välillä ei meinannut päästä treeneistä pois ja piti mennä turvamiesten kanssa autoon. Täytyi osata liikkua nopeasti, jos kävi jossain eikä voinut jäädä vain seisomaan, Markkanen kuvailee arkeaan Indonesiassa.

Indonesian jälkeen Markkanen hengähti hetken ja mietti uransa seuraavaa siirtoa. Markkasella on yhteistä historiaa Tainion kanssa, sillä he pelasivat t hetken HJK:ssa samaan aikaan ja lisäksi miehet olivat yhdessä Huuhkajissa. Tainio soitti Markkaselle alkuvuodesta ja houkutteli hyökkääjän Valkeakoskelle. Nimet pistettiin sopimuspaperiin helmikuussa.

– Kävin täällä vierailulla ja pidin siitä mitä näin. Tiesin miten Haka oli pelannut viime kautena. Juttelin ”Temen” ja ”Okan” [toimitusjohtaja Olli Huttunen] kanssa ja he tekivät vaikutuksen. Olen ollut tosi tyytyväinen.

Lähes kaksimetrinen Markkanen erottuu sekä kentällä että sen ulkopuolella. Hän ei ole kuitenkaan tyypillinen iso hyökkääjä, joka ottaa pitkät pallot haltuun ja pudottelee niitä vieruspelaajille. Siitä yhtenä hyvänä esimerkkinä se fakta, että Markkanen oli Hakan 30 metrin juoksutestin nopein.

– Olen yllättävän monipuolinen. Usein tämän kokoisista pelaajista ajatellaan heidän olevan target-hyökkääjiä, mutta pystyn juoksemaan myös linjan taakse sekä pelaamaan kombinaatiopeliä. Olen suhteellisen nopea ja vasuri on vahva. Sillä lähtee hyvänlaatuisia vetoja, Markkanen listaa vahvuuksiaan.

Hän kuitenkin tiedostaa kehittymisen varaakin olevan.

– Oikealla jalalla viimeistelyssä on parannettavaa ja ehkä pääpelaamisessa myös.

Markkanen ehti pelata muutamia pelejä talven aikana Hakan paidassa. Hän myöntää, ettei ollut vielä aivan parhaimmillaan.

– Vielä on vähän hakemista, mutta koko ajan pääsen paremmin pelityyliin sisään. Kauden alkaessa osaan sen sitten, vaikka silmät kiinni.

Markkasen maalitili jäi vielä avaamatta muutamasta hyvästä paikasta huolimatta, mutta lupaa verkkojen heiluvan kesällä.

– Ei tyhjennetä vielä koko pankkia, vaan jätin maalit kautta varten, virnistää Markkanen.

Hyökkääjät elävät maaleista ja onnistumiset kasvattavat itseluottamusta. Markkanen toivoo rikkovansa kuparisen mahdollisimman pian.

– Se on tosi tärkeä, muuten voi alkaa ajatella sitä liikaa. Kannattajatkin odottavat uudelta pelaajalta maaleja, joten siinä saattaa tulla painetta, jos niitä ei tule. Ne paineet pitää vain pistää sivuun.

Markkanen ei ole kuitenkaan huolissaan maalinteosta, sillä Hakassa tarjoilu pelaa.

– Meillä on niin hyviä keskikenttäpelaajia ja laidoilta tulee loistavia keskityksiä, että varmasti maaleja tulee.

Hyökkääjä on viihtynyt myös Valkeakoskella mainiosti.

– Olen tykännyt tosi paljon. Asun Valkeakosken keskustassa ja kenttä on tässä ihan vieressä. Täällä on hyvät olosuhteet ja joukkue otti hyvin vastaan. Joukkue on täynnä mukavia tyyppejä ja nälkäisiä pelaajia, jotka haluavat voittaa.

Markkanen pitää myös mahdollisena, että pikkuveli Lauri nähtäisiin kesällä Tehtaan kentän katsomossa, mikäli tilanne NBA:n kauden osalta selkiytyy.

– Olen kutsunut hänet paikalle, mutta NBA:n tilanne on vielä niin epävarma, ettei ole tietoa koska hän pääsee sieltä Suomeen.

Lauri on kuvattu Eeron maajoukkuepaita päällä pelimatkalla, mutta Hakan paita ei ole vielä lähtenyt valtameren ylle.

– Ehkä sen voi antaa sitten, kun hän tulee tänne, Markkanen heittää.

Suomen Cupin neljännesvälierät käynnistyvät 16.6. ja Veikkausliiga käynnistyy 1.7. Markkanen uskoo, että Hakan viime kauden päätteeksi yhdessä pysyneestä rungosta on kaudella hyötyä, kun joukkueharjoittelu on ollut viime kuukausina vaikeaa.

– Se on iso juttu ja yksi syitä miksi halusin tulla Hakaan. Runko on vahva ja uudet pelaajat ovat hitsautuneet hyvin mukaan. Joukkueessa on erinomainen henki ja pelaajat tietävät mikä on heidän roolinsa. Meillä on vahva joukkue kasassa.

Eero Markkanen vieraili hiljattain myös Sebastian Sorsan vetämässä keskusteluohjelmassa, missä on mielenkiintoisia urheiluihmisiä keskustelemassa oman elämän ja uran käännekohdista.

Ohjelmasarja on toteutettu yhteistyössä Veikkauksen kanssa ja jaksot löytyvät TÄÄLTÄ.

(Kuvat: Jussi Rämä)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT