Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kiilto liikuttaa lähialueen nuoria

Kiilto ja jalkapallon miesten Ykkösessä pelaava FC Haka järjestivät kesäkuun alussa perinteisen ja suositun jalkapallokoulun nuorille lapsille. Jalkapallokoulu on tärkeä osa molempien osapuolten yhteiskuntavastuuajattelua.

Jalkapallokoulu käytiin Valkeakosken Tehtaan kentällä 8.6. ja osallistujille jaettiin stipendit TPS-ottelun yhteydessä 19.6.

Kiilto tekee Hakan lisäksi yhteistyötä myös muiden lähialueen seurojen kanssa. Tavoitteena on saada nuoret liikkumaan ja nauttimaan urheilusta.
– Yritämme paikallisen yhteistyön kautta painottaa nimenomaan lasten ja nuorten liikuntaa. On tärkeää, että lapsille on mahdollisuus myös niin sanottuihin höntsytapahtumiin, sillä kaikki eivät mahdu aina mukaan kilpajoukkueisiin ja nämä antavan kaikille mahdollisuuden päästä harrastamaan, Kiillon konsernijohtajan assistentti Tiina Niemi muistuttaa.
– Meille on tärkeää, että olemme tukemassa nuorten toimintaa ja olemme ympäröivän yhteisön toiminnassa mukana myös tällä tavalla, Niemi jatkaa.

Kiillon jalkapallokoulun kaltaiset tapahtumat on tarkoitettu kaikille nuorille sukupuoleen ja taustaan katsomatta. Ne antavat kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden päästä nauttimaan liikunnan riemusta.
– Haluamme antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden liikkua siitä huolimatta, mitkä perheen taloudelliset resurssit ovat, painottaa Niemi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT