Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kauden avausmaali maistui Salomo Ojalalle – ”Oli ihan hirveä nälkä tehdä maali”

Salomo Ojala avasi maanantaina kauden maalitilinsä tärkeään paikkaan, kun hän viimeisteli Hakan tasoitusmaalin Interiä vastaan. Ojala myöntää maalin tuntuneen hyvältä.

Ojala teki kauden avausmaalinsa tärkeään paikkaan, kun Haka oli kotikentällään tappiolla eikä takaa-ajo näyttänyt käynnistyvän millään. Ojalan maalin jälkeen kentällä oli enää yksi voittoa jahdannut joukkue ja lopulta palkinto saatiin lisäajalla Lee Erwinin puskiessa Hakan voittoon.

Ojalan maalin jälkeisestä tuuletuksesta huokui helpottuneisuus ja hän myöntääkin, että kauden avausmaalia oli ehditty odottaa.

– Kyllä maistui hyvältä. Viime aikoina on ollut vähän vaikeaa, kun ei ole hirveästi tullut peliaikaa, ja silloin kun on tullut, niin ne ovat olleet puolikkaita pelejä tai lopusta pätkäminuutteja. Silloin on hieman vaikea päästä peliin mukaan. Tässä oli aiemminkin muutamia paikkoja ja oli ihan hirveä nälkä tehdä maali. Onneksi se tuli, Ojala kertaa.

Jos et näe upotusta, voit katsoa sen täältä.

Hyökkääjä oli lähellä maalia jo edellisottelussa HIFK:ta vastaan, mutta tuolloin vastaavanlaisesta paikasta takakulmaan lähteneen yrityksen HIFK-vahti torjui hyvin. Tällä kertaa Ojala sijoitti pallon viileästi etukulmasta sisään.

– Ehkä se tilanne oli takaraivossa. Tuosta paikasta usein lähdetään kokeilemaan takakulmaan, mutta huomasin nyt etukulmaan jääneen tilaa ja sinne oli hyvä laittaa, Ojala myhäilee.

Tehtaan kentän lehtereillä jännitysnäytelmästä nautti yli 2000 katsojaa, jotka takasivat ottelutapahtumalle loistavan tunnelman. Yleisön kannustuksen huomaa myös kentällä.

– Kyllä sen tunsi hienosti, että oli paljon porukkaa katsomossa. Siitä saa ekstraa aina myös omaan peliin, kun on hieno kannustus ja yleisö elää pelissä mukana. He auttavat meitä hyviin tuloksiin, kiittelee Ojala.

Haka palasi voitto-ottelun jälkeen harjoituksiin tiistaiaamuna palauttelemaan maanantain rasituksista. Voiton vaikutus näkyi myös harjoituksissa.

– Treeneissä oli iloista porukkaa. Kaikista huokui sellainen iloisuus ja läppä lensi.

Haka on osoittanut useaan otteeseen tällä kaudella, että se saattaa taipua, muttei katketa. Maanantainen Inter-peli oli Hakalle tällä kaudella Suomen Cupin ottelut mukaan lukien jo seitsemäs, jolloin valkopaidat nousevat tappioasemasta vähintään tasapeliin. Tämä joukkue ei luovuta ja sen allekirjoittaa myös Ojala.

– Se lähtee ihan jokapäiväisestä tekemisestä treeneissä ja meillä on tosi hyvä ryhmähenki. Olemme saaneet onnistumisia pelien lopuissa ja pystyneet kääntämään niitä meille joko tasapeliksi tai voitoksi. Sitä kautta uskomme pystyvämme kääntämään ottelut. Meillä on niin hyvä yläkerta, että uskomme pystyvämme tekemään tarvittavat maalit.

Ojalan kausi keskeytyi alkukesästä tulleeseen olkapäävammaan, mutta nyt hän on jälleen pääsemässä täyteen iskuun tärkeitä loppukauden otteluita ajatellen.

– Mies on täydessä kunnossa, mutta olkapää vaivaa vielä silloin tällöin. Lääkäri sanoi, että se voi olla pitkään kipeänä, mutta täytyy vain puskea sen kivun läpi.

FC Hakan ottelut jatkuvat tulevana lauantaina Vaasassa, kun koskilaiset hakevat revanssia VPS:sta. Ottelu alkaa kello 17.00.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT