Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kakkosessa jälleen loistanut kiituri jatkaa Hakassa myös ensi kaudella!

FC Hakan viime kauden pelaajista myös Oiva Laaksonen jatkaa valkopaidoissa. 20 -vuotias laitahyökkääjä ei ole vielä kyennyt tekemään lopullista läpimurtoaan Veikkausliigaan, mutta lähtee tavoittelemaan sitä jälleen vuoden vanhempana ja kokeneempana ensi kaudella.

– Tosi hyvillä fiiliksillä jatkan vielä Hakassa, ja odotan innolla uutta kautta! Tavoite on pelata mahdollisimman paljon ja saada tehtyä tehopisteitä, mies kaavailee.

Laaksonen pelasi edellisvuoden tavoin loppukauden lainalla miesten II-divisioonassa. Syksyn aikana SexyPöxyjen riveissä seitsemässä ottelussa esiintynyt Laaksonen osui kaikkiaan kolmesti tolppien väliin.

Tulevan kauden joukkueen ja uuden valmentajan suhteen mies on odottavaisin mielin.

– Aika paljon joukkue muuttuu mutta uskon että saadaan hyvä jengi kasaan. Tavoite on olla ainakin yläloppusarjassa ja taistella Europaikasta.

– En ole tavannut uutta koutsia mutta uskon että tullaan hyvin toimeen ja odotan hänen tapaamista.

FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen on niin ikään toiveikas ja luottavainen nopean laiturin tulevaisuuden suhteen.

– Oivalla on tulevalla kaudella näyttöpaikka uuden valmennuksen alaisuudessa. Viime kaudella tuli jo minuutteja Veikkausliigassa sekä maaleja lainapestissä SexyPöxyissä.

– Oivalta löytyy nopeutta ja haastamiskykyä. Vielä lisää itseluottamusta ja hän taistelee pelipaikasta kokeneempien pelaajien kanssa!

Oiva Laaksosen sopimuksen myötä Hakalla on nyt kasassa seitsemän pelaajasopimusta:
Niklas Friberg, Tuure Siira, Haymenn Bah-Traore, Elias Mastokangas, Anton Lepola, Ryan Mahuta ja Oiva Laaksonen.

******

Edessä siintävä kausi 2024 on FC Hakan suuri 90.vuotisjuhlakausi. Juhlavuoden kausikortit ovat myynnissä nyt – tule mukaan juhliin! Lue lisää kausikorteista täällä ja osta kausari omaksesi tiketti.fi/fchaka! Jouluun asti erikoishintaan 150€ (+palvelu- ja mahd. toimituskulut) oleva juhlavuoden huippukausari sisältää pääsyn kaikkiin FC Hakan kotiotteluihin sekä Veikkausliigassa että Suomen Cupissa ja lisäksi sisältää mahdollisuuden varata oman paikan pysyvästi katsomosta (norm. 250€). Ensi vuonna juhlitaan!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT