Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Janne-Pekka Laine jatkaa Hakassa!

FC Haka ja Janne-Pekka Laine ovat sopineet 1-vuotisen jatkosopimuksen. 21-vuotias keskikenttämies on Tampereen Ilveksen kasvatti, joka jäätyään seurassa hivenen pienemmälle vastuulle, saapui viime kaudelle hakemaan Hakasta isompaa roolia. Kehitys on ollutkin noususuuntaista ja varsinkin tällä kaudella mies on lyönyt itsensä toden teolla läpi Veikkausliigassa, minkä myös päävalmentaja Teemu Tainio tunnustaa.

– Japen jatkodiili on hyvä osoitus, että me haluamme kehittää pelaajia pitkäjänteisesti! Japen potentiaali on kova ja nyt me yhdessä jatketaan hänen kehittämistä.

– Tällä kaudella Jape on ollut isossa roolissa ja nuorella pelaajalla tulee väkisin kauden aikan tasonheittelyä. Olen varma, että Jape lyö ensi kaudella itsensä Veikkausliigan parhaimpien keskikenttäpelaajien joukkoon.

Keskikenttämiehen isä Heikki-Jussi Laine pelasi niin ikään aikoinaan Hakassa ja sukua löytyy edelleen Valkeakoskelta. Toisen polven hakalainen uskookin jatkosopimuksen ilahduttavan myös heitä.

– Haka on hieno seura, jossa hyvä ilmapiiri ja tekemisen meininki. Isovanhemmatkin ovat varmasti ilosia, kun täällä jatkuu ensi vuonnakin.

Tainion tavoin Laine näkee oman kehityksensä jatkuvan edelleen.

– Kehitystä on tapahtunut ja vastuuta myös tullut lisää ja lisää. Ensimmäinen vuosi toi selkeesti kokemusta ja itseluottamusta ja nyt toisena vuotena joukkueella on mennyt paremmin ja itsekin on saanut vielä enemmän vastuuta.

– Henkilökohtaisia tavotteita ensi vuodelle on pelata koko kausi hyvällä tasolla ja keskittyä pelaamaan vahvuuksilla.

– Uralla tavoite on päästä pelaamaan kovempiin sarjoihin ja kehittyä pelaajana jatkuvasti, mies listaa.

Kuluneella kaudella Laine on toiminut Hakan keskikentän kapellimestarina, mutta pelinrakentamisen lisäksi on ihastuttanut kannattajia useamman kerran upealla potkutekniikallaan, mistä viimeisin osoitus nähtiin Ratinassa toissa lauantaina. Laineen kaukaa lähtenyt laukaus kilahti ylärimaan, mistä Stavros Zarokostas korjasi irtopallon puskien ottelun 2-2 -tasoituksen.

Kaikkiaan Laine on pelannut tällä kaudella 20 ottelussa tehden niissä kaksi maalia ja syöttänyt kolme.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT