Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jacob Bushue uskoo Hakan menestykseen – ”Me haluamme tehdä Valkeakosken ylpeäksi”

FC Hakan taistelun ruumiillistuma on kapteeni Jacob Bushue, joka ei anna kentällä senttiäkään ilmaiseksi. Amerikkalaispelaaja on raivannut tiensä kovalla työnteolla Kakkosesta Veikkausliigaan ja haluaa johdattaa Hakan tällä kaudella menestykseen.

Bushue tuli Suomeen vuonna 2017 Kakkosessa pelanneeseen BK-46:n joukkueeseen. Sieltä tie vei naapuriseura EIF:n riveihin Ykköseen ennen kuin hän siirtyi viime kaudeksi Hakaan. Hänet valittiin heti ensimmäisellä kaudellaan Hakan kapteeniksi ja johdattaa joukkueen kapteeninnauha kädessään Veikkausliigakentille keskiviikkona. Hän myöntää, että ajatus Veikkausliigassa pelaamisesta nostaa tunteet pintaan.

– Sitä on vaikea kuvailla. Silloin, kun tulin Suomeen, tavoitteenani oli pelata Veikkausliigassa. Olen tehnyt sen eteen paljon töitä ja monet olisivat ottaneet helpon tien ja vain tyytyneet pelaamaan alemmissa sarjoissa. Nyt pääsen vihdoin pelaamaan Veikkausliigassa ja vieläpä joukkueen kapteenina. Se on hullua.

Kapteenin arvostusta kuvaa myös se, että Haka lanseerasi kauden alla verkkokaupan, jossa on myytävänä muun muassa Bushuen kuvalla varustettu paita.

– Se on hauska homma. Luulen, että perheeni on ostanut varastot jo tyhjäksi. Se on samalla tietynlainen tunnustus siitä, että kova työ palkitaan. Olen keräillyt erilaisia lehtileikkeitä ja muita,, ja on mahtava huomata, että on tullut noteeratuksi toisella puolella maapalloa mistä itse on kotoisin. Ne ovat sellaisia asioita joita voi arvostaa myöhemmin.

Hakaa on povattu yhdeksi tämän kauden mustaksi hevoseksi. Bushuen mukaan Hakan ei tarvitse lähteä kentälle nöyristelemään.

– On vaikea arvioida mihin pystymme yltämään, mutta mielestäni voimme voittaa minkä tahansa joukkueen tässä sarjassa. Meidän ei tarvitse pelätä ketään. Meillä on hyvät mahdollisuudet taistella paikasta kuuden parhaan joukossa ja parhaimmillaan jopa paikasta eurokentillä.

Pelaajat ovat kilvan kehuneet joukkuehenkeä ja katsojia on ihastuttanut joukkueen periksiantamattomuus sekä taistelu kentällä. Bushuen mukaan joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja haluaa tehdä alkavasta kaudesta menestyksekkään.

– Me haluamme tehdä Valkeakosken ylpeäksi. Sillä ei ole väliä mikä joukkue meillä on vastassa, me tulemme aina antamaan 100 prosenttia. Välitämme toisistamme ja teemme töitä toistemme eteen. Meillä on mahtava porukka jätkiä ja seurassa on upeita ihmisiä ympärillä. Mielestäni se näkyy myös kentällä. Kun katson pelejämme videolta, ja näen sen miten taistelemme yhdessä sekä juhlimme maaleja, niin voin olla ylpeä kuuluessani tähän joukkueeseen. Uskon sen välittyvän myös katsomoon. Tunnen olevani etuoikeutettu ollessani tämän joukkueen kapteeni.

FC Haka – FC Honka keskiviikkona kello 18.30 Tehtaan kentällä – liput Ticketmasterista.

Ottelu katsottavissa myös Ruutu+ -palvelusta. Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne Hakan verkkokaupasta samalla tukien seuran toimintaa.

 

(Kuva: Jussi Rämä)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT