Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan sankari Järvi: ”Näytti aika hyvin menevän”

Topi Järvi oli yksi Hakan sankareista keskiviikkona, kun Haka kaatoi Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussa Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkue RoPS:n 4-1. Järvi iski ottelussa kaksi komeaa maalia avittaen Hakan jo kahdeksan parhaan joukkoon.

Järvi iski molemmat maalinsa terävästi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ensimmäisessä maalissaan Järven nopeus oli myrkkyä RoPS-toppari Abdou Jammehille ja Järvi sijoitti pallon varmasti ohi maalivahti Juhani Kangaksen. Toisessa maalissa Jarkko Lähdenmäki hävisi juoksukilpailussa ja Järvi harhautti vielä kylmästi RoPS-topparin pelimakkaralle ennen sijoitusta takakulmaan.
– Ensimmäisessä ”Sakelle” tuli pallo ja ajattelin, että lähden pystyyn juoksemaan. Sakke pisti loistavan pallon pystyyn ja huomasin maalivahdin tulevan sen verran vastaan, että pistin pallon hänen ohitseen maaliin. Ei sen kummoisempaa.
– Toisessa maalissa Emenike pisti pitkän pallon ja pääsin juoksemaan vastustajan topparia vastaan. Siitä sitten ohitse ja pallo takakulmaan, Haka-kasvatti kertasi maalejaan.

Voiton ansiosta Haka eteni Suomen Cupissa jo puolivälieriin. Matkalla on kaatunut jo kaksi Veikkausliigajoukkuetta.
– Ilves-peli oli meiltä vähän heikompi kuin tämä RoPS-peli, mutta pääasia että jatkoon päästiin. Jos cupin haluaa voittaa, niin kaikki joukkueet pitää jossain vaiheessa voittaa.

Maalit olivat jatkoa Järven vahvalle talvivireelle.
– Aina on parannettavaa, mutta tänään näytti aika hyvin menevän, Järvi naurahti.

Ottelun maaleilla voi herkutella vielä täällä.

Hakan ottelut jatkuvat jo sunnuntaina, kun Ykkösen kausi alkaa. Haka saa avausottelussaan vastaansa perinteikkään TPS:n. Ottelu pelataan Tehtaan kentällä kello 16.00 alkaen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT