Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan raskas viikko päättyi voittoon!

Hakan harjoitusottelut jatkuivat lauantaina Porissa Musan Salaman vieraana. Ykkösestä tuttu vastustaja antoi hyvän vastuksen, mutta tasainen ottelu päättyi viime hetken maalilla koskilaisten 0-1 -voittoon.

Ottelun ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta varovaista peliä, eikä kummallakaan ollut oikeastaan yhtään maalipaikkaa. Haka kyllä haki tiloja porilaisten puolustuslinjan takaa, mutta syötöt olivat pääsääntöisesti liian pitkiä.

Ensimmäisen jakson ainoaksi tilanteeksi voitaneen todeta Leevi Antinahon murtautumisyritys boksissa, mutta lopputuloksena oli keltainen kortti miehelle itselleen sukeltamisesta.

– Olipas hankala peli. Kenttä pirun liukas, kurinalaisesti puolustava vastustaja ja meidän oma heikko tekeminen aiheutti tämän, Teemu Tainio kommentoi, mutta muistutti myös poikkeuksellisesta lähtökohdasta.

– Ekan 45 minuuttia useampi pelasi ekaa kertaa ulkona ja kimpassa, ja se näkyi!

Toiselle jaksolle Haka vaihtoi Leevi Antinahon Jami Kyöstilään ja Oiva Laaksosen Jesse Huhtalaan. Ja kuten ennalta oli suunniteltu, niin peliaikaa jaettiin laajalle joukolle, sillä 64. minuutilla Teemu Tainio teki varsin harvinaislaatuisen neljän miehen vaihtoruletin kerralla. Kentän jättivät Samuel Chidi, Maximus Tainio, Tino Purme, sekä Henri Malundama ja heidän tilalleen juoksivat Hussein Mohamed, Antto Hilska, Youri Loen, sekä Ishmael Yartey.

Vaihtojen myötä Hakan koko hyökkäyskolmikko meni uusiksi ja nyt vasemmalle asettui Hilska, oikealle Yartey ja piikkiin Huhtala. Tämä, ja vaihdot ylipäätään,  ja odotettu palkinto tuli ottelun 43.minuutilla oikean laidan kautta. Yartey ajoi itsensä laidalta vetopaikkaan ja laukoi kuudentoista rajan tuntumasta pallon tarkasti oikeaan alanurkkaan.

MuSa:lla oli juuri ennen loppuvihellystä vielä paikkansa vapaapotkusta, mutta suora laukaus viuhui hivenen yli maalin ja näin koko ottelun pelanneen Aatu Hakalan maali säilyi loppuun asti koskemattomana.

Tainio oli selvästi tyytyväisempi toiseen jaksoon ja näki, että viikko oli raskas, niin fyysisesti, kuin henkisestikin.

– Toinen(jakso) olikin selkeästi parempi. Luotiin paikkoja ja Ishmaelilta hieno viimeistely.

– Kaiken kaikkiaan haastava viikko takana sarjan siirtymisen käsittely ja kaksi vaikeaa peliä.

Musan Salama – FC Haka 0-1(0-0)
0-1 87′ Ishmael Yartey

Kuva: Jonna Kauppinen

Tallenne ottelusta Aamulehden tilaajille(julkaistaan lauantai -illan aikana).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT