Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakan harjoitusottelut jatkuvat perjantaina

 

Viime viikolla lomaa pitänyt Hakan edustusjoukkue on palannut tällä viikolla jälleen tositoimiin ja perjantaina on edessä harjoitusottelu AC Oulua vastaan Kuortaneen Urheiluopistolla kello 14.00.

Päävalmentaja Teemu Tainion mukaan nyt lähdetään palauttelemaan mieliin, että mitä se pelaaminen on ja jaetaan vastuuta.

– Nyt annetaan minuutteja kaikille ja keskitytään saamaan omaa peliä toimimaan. Seuraavissa kahdessa pelissä pyritään sitten saamaan täysi peli kaikille.

Ykkösessä Hakalle hyvinkin tutuksi tullut AC Oulu teki viime kauden päätteeksi paluun Veikkausliigaan ja on siinäkin mielessä mielenkiintoinen vastus Teemu Tainion suojateille heidän valmistautuessaan kuukauden päässä häämöttävään liigastarttiin.

Vieraiden joukkueessa on luonnollisesti nähty paljon vaihtuvuutta viime kauteen verraten, mutta kasasivat joukkueensa jo joulukuussa, joten Tainio näkee, että heidän pitäisi olla pisimmällä oman pelinsä kanssa. Ja onhan oululaisten peli kulkenutkin, sillä se on kevään peleissä voittanut KPV:n selvästi 5-1 ja yllättäneet Ilveksen 1-2 Pirkkahallissa pelatussa Suomen Cupin ottelussa.

Ottelu tuleekin tarjoamana molemmille joukkueille erityisen hyvän mittarin tämänhetkisestä kunnosta. Sarjanousija pääsee maistamaan, mitä Haka on oppinut vuodessa ja toisaalta koskilaiset pääsevät mittaamaan tasoaan, ainakin ennakolta altavastaajana lähtevää joukkuetta vastaan.

Hakalta on ottelussa sivussa loukkaantumisista johtuen Salomo Ojala ja Ndukaku Alison, joiden odotetaan palaavan mukaan maaliskuun aikana. Lisäksi viikolla hieman sairastellut Oiva Laaksonen on sivussa.

Kuortaneen Urheiluopiston hallissa pelattavaan otteluun ei valitettavasti ole yleisölle pääsyä, eikä ottelua myöskään videoida.

AC Oulun ennakkotunnelmia voit katsoa heidän Youtube -kanavaltaan.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT