Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Harjoitusottelu Hakan kontrollissa täydet 90 minuuttia

FC Haka matkusti perjantaina Kuortaneen urheiluopistolle, missä harjoitusottelussa vastaan asettui Veikkausliigaan noussut AC Oulu. Edellisissä kolmessa ottelussaan maaleitta jäänyt koskilaisjoukkue sai maalihanat auki ja voitti ottelun maalein 2-0 (2-0).

– Hyvä esitys meiltä! Peli pysyi kontrollissa koko ajan molempiin suuntiin, Teemu Tainio iloitsi pelin jälkeen.

Haka pääsi Jesse Huhtalan keskialueen pallonriistosta iskemään nopeasti vastaan ja mies itse viimeisteli ottelun avausmaalin jo kahdeksannella peliminuutilla.

– Päästiin hyvin haavoittunutta puolustuslinjaa vastaan. Siitä sitten lauoin vasurilla takakulmaan ja pallo oli verkoissa, Huhtala kertaa avausosumaa.

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös viimeiseksi jäänyt 2-0 -maali. Hakan viimeisin hankinta, kausikorttilaisten kummipelaaja, Ishmael Yartey pääsi iskemään ensimmäisen osumansa Haka -paidassa Antto Hilskan esityöstä juuri ennen taukovihellystä.

Toiselle jaksolle Tainio vaihtoi puolet kenttäpelaajista ja lisäksi maaliin asteli Mika Hilanderin tilalle Aatu Hakala, joka niinikään piti maalinsa koskemattomana. Kun Hakakaan ei onnistunut enää Oulun maaliverkkoa pöllyttämään, ottelu päättyi maalittoman toisen jakson jälkeenkin 2-0 -lukemissa.

Paikkoja valkopaidoilla tosin riitti, minkä myös valmentaja Tainio pisti merkille, vaikkakin oli kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen.

– Loimme pelissä paljon paikkoja. Ainoa miinus oli se, että teimme vain kaksi maalia.

Tainio lupasi ennen ottelua, että vastuuta olisi luvassa laajalle ringille. Näin myös tapahtui, sillä 68. minuutilla vielä vaihtopenkillä olleet Topias Listo ja Leevi Antinaho pääsivät ottamaan pelituntumaa loppuottelun ajaksi.

Hakan ottelut jatkuvat ensi viikolla kahdella kamppailulla. Keskiviikkona Helsingissä on vastassa hallitseva Suomen mestari HJK ja lauantaina Porissa Ykkösen MuSa. HJK:n Haka on tänä talvena jo kertaalleen kohdannut, tammikuun lopulla Klubi oli Helsingissä vahvempi numeroin 1-0.

Kuvat: Jonna Kauppinen

AC Oulu – FC Haka 0-2(0-2)
1-0 Jesse Huhtala 8′
2-0 Ishmael Yartey (Antto Hilska) 44′

Haka:
Mika Hilander(46′ Aatu Hakala)
Niklas Friberg
Eero-Matti Auvinen
Luiyi de Lucas
Jami Kyöstilä(46′ Seth Saarinen)
Hussein Mohamed(68′ Topias Listo)
Maximus Tainio(46′ Jacob Bushue)
Jesse Huhtala(46′ Samuel Chidi)
Ishmael Yartey(68′ Leevi Antinaho)
Youri Loen(46′ Janne-Pekka Laine)
Antto Hilska(46′ Tino Purme)

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT