Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka sopimukseen nigerialaistopparin kanssa

FC Haka ja 29 -vuotias nigerialainen keskuspuolustaja Ndukaku Alison ovat solmineet yksivuotisen sopimuksen keskenään.

Aiemminkin urallaan Suomessa pelannut Alison on viettänyt viimeiset neljä vuotta Bangladeshin pääsarjatasolla, mutta palaa nyt siis Suomeen ja Veikkausliigaan.

– Olen todella iloinen sopimuksesta ja haluankin esittää kiitokset valmennukselle, sekä seurajohdolle saamastani luottamuksesta.

Puolustaja on Hakan 23 sopimuspelaaja ja täydentää hyvin jo entuudestaan vahvistettua toppariosastoa.

Kuten Teemu Tainio on jo aiemmin linjannut, niin joukkueen alakerta on tämän sopimuksen myötä kasassa ja muutama hyökkäyspään hankinta on enää kiikarissa.

Myös tuore sopimuspelaaja on tyytyväinen tämän hetken kokoonpanoon.

– Joukkue vaikuttaa olevan nyt hyvässä kunnossa ja sieltä löytyy lahjakkaita nuoria pelaajia. Toki meidän pitää parantaa päivä päivältä.

– Henkilökohtaisesti aion olla kaudella hyvässä kunnossa auttaakseni joukkuetta selviytymään kuuden parhaan joukkoon.

Vaikka muutaman lisähankinnan suhteen onkin vielä verkot vesillä, niin Haka lähtenee tällä kokoonpanolla ensi lauantain Suomen Cupin avausotteluun IFK Mariehamnia vastaan. Alison vakuuttaa joukkueen olevan siihen valmis.

– Olemme valmiita Suomen Cupiin! Se ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta taistelutahdon ollessa kunnossa, voittamisesta tulee aina hivenen helpompaa, hän päättää.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT