Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Ensimmäisen maalinsa Hakassa tehnyt Jesse Huhtala: ”Hyvä saada tili auki”

Yksi FC Hakan tämän vuoden uusista pelaajista on Jesse Huhtala. 20-vuotias hyökkääjä sai maalitilinsä valkopaidassa avattua viime viikonlopun harjoitusottelussa Gnistania vastaan.

Huhtala on alkujaan Pirkkalan Jalkapalloklubin kasvatti josta hän siirtyi myöhemmin juniori-ikäisenä Ilvekseen. Kaksi edellisvuotta lahjakas hyökkääjä on viettänyt Kakkosessa Ilves/2:ssa PEPO:ssa ja HJS:ssa.

Joulukuussa Huhtala tuli Hakaan testille ja ansaitsi myös 1+1-vuotisen sopimuksen.

– Tosi hyvin on mennyt. Koko joukkueessa on hyvä fiilis ja olemme treenanneet tosi hyvin. Koko ajan menemme eteenpäin joukkueen pelaamisen kanssa ja harjoittelu on ollut nousujohteista, Huhtala kertoo.

Huhtala teki ensimmäisen maalinsa Hakan paidassa viime viikonlopun Gnistan-pelissä, kun hän laukoi hankkimansa rangaistuspotkun verkkoon.

– Jamilta tuli pallo maalille ja valmistauduin tuikkaamaan siitä pilkun kohdalta tyhjiin, mutta vastustaja veti minut nurin eikä siinä jäänyt tuomareille muuta mahdollisuutta kuin pistää pallo pilkulle ja heittää vastustaja pihalle, Huhtala kertoo rangaistuspotkuun johtanutta tilannetta.

Vaikka kyse oli harjoituspelistä, niin hyökkääjät tunnetusti elävät maaleista.

– Hyökkääjän näkökulmasta on tietenkin hyvä saada tili auki nopeasti, vaikka joukkueen tulos on tärkein. Oli tärkeä päästä maalin makuun.

Huhtala tunnetaan hyvänä maalintekijänä ja tilastot puhuvat vahvasti myös sen puolesta. Hän voitti jo B-junioreiden SM-sarjan maalikuninkuuden, jonka jälkeen maalitehtailu jatkui Kolmosessa Ilveksen kakkosjoukkueessa ja kahtena edelliskautena Kakkosessa. Hän on tehnyt Kakkosessa 35 pelissä 26 maalia.

– Koen, että osaan hyödyntää paikat tehokkaasti, kun niitä tulee. Mielestäni osaan liikkua oikeisiin paikkoihin ja pystyn saamaan jalan vapaaksi, Huhtala kertoo vahvuuksistaan.

Huhtalan mukaan maalintekotaitoon ei ole oikotietä.

– Lähinnä kovaa treeniä. Kun paikkoja tulee, niin ne täytyy käyttää hyväkseen. Maalipaikoille pitää myös päästä ja siitä pitää kiittää joukkuekavereita, että niitä järjestävät.

Huhtala sai ensikosketuksen Veikkausliigakentille vuonna 2018 pelattuaan kaksi peliä Ilveksen paidassa. Nyt hän lähtee tosissaan taistelemaan roolista ja peliajasta joukkueessa.

– Hyvät fiilikset kaudesta. Tiedän, että se vaatii paljon duunia kehittyä Veikkausliigan tasolle, mutta olen valmis tekemään sen duunin.

Esimakua tulevan kauden liigavauhdista saadaan viikonloppuna alkavasta Suomen Cupista, kun Haka aloittaa pelinsä IFK Mariehamnia vastaan.

– Suomen Cup on erittäin tärkeä meille pelaajille. Siinä saa näyttöpaikan ja samalla joukkueena pystymme kehittämään peliä. Kun kyseessä on kilpailullisia pelejä, niin tietenkin voittoa lähdetään hakemaan.

IFK Mariehamnin lisäksi Hakan lohkossa pelaavat FC Inter ja FC Honka.

– Ihan mukava lohko. Varmasti kovia pelejä on edessä, arvioi Huhtala.

FC Hakan ja IFK Mariehamnin välinen ottelu pelataan Eerikkilän urheiluopistolla kello 15.00 alkaen. Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta Ruutu+ lähettää ottelun suorana lähetyksenä.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT