Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka rutiinivoittoon Tammisaaressa – Akatemia -pelaaja sai heti maalihanat auki

Flunssa-aallon kourissa oleva FC Haka kävi lauantaina mittaamassa Ekenäs IF:n kunnon Tammisaaressa. Haastavista lähtökohdista huolimatta, koskilaiset ottivat 0-3 -rutiinivoiton Mikko Mannisen valmentamasta Ykkösen joukkueesta.

Ottelu oli valkopaidoille ensimmäinen ulkona ja se näkyi otteissa etenkin ensimmäisellä jaksolla.

– Ensimmäinen jalkapallotapahtuma ulkona, mikä oli todella tärkeä, mutta toi mukanaan myös odotetut vaikeudet. Meidän eka 45 -minuuttinen oli todella aneemista ja heikkoa tekemistä, totesi päävalmentaja Teemu Tainio ottelun jälkeen.

Toisella jaksolla Hakan peli parani huomattavasti ja toisaalta kotijoukkueen askel alkoi painamaan.

– Puoliajalla keskusteltiin pelaajien kanssa asiasta ja reaktio oli hyvä toiselle puoliajalle – tekeminen parantui huomattavasti.

– On tärkeä oppia saamaan tulosta vaikkei ole paras päivä, Tainio muistutti.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 65. minuutilla ja siitä vastasi Elias Collin. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Oliver Whyte kasvatti johdon jo kahteen maaliin ja ottelun loppulukemat viimeisteli debyyttinsä edustuksessa tehnyt Akatemia -pelaaja Eero Laakso 89. minuutilla.

– Lee (Erwin) heitti hyvän pallon siitä linjan taa, otin siellä sen kaverin pois pelistä ja pistin pallon alakulmaan. Ei siitä sen enempää, vaatimaton maalintekijä kertasi ottelun jälkeen tilannetta ja totesi muutoinkin olleen tyytyväinen omaan suoritukseensa.

Myös Tainio oli mielissään Laakson, sekä toisen Akatemia -pelaaja Tero Ylä-Peräisen esiintymisistä.

– Hienoa oli myös saada taas kaksi uutta debytanttia edustusjoukkueeseen Akatemiasta.

Vaikka EIF oli pelissä hyvin mukana varsinkin ensimmäisellä jaksolla, niin kotijoukkueen päävalmentaja Mikko Manninen myöntää Hakan paremmuuden.

– Heiltä rutiinisuoritus tänään. 60 minuuttia pysyttiin mukana ja varsinkin ekalla jaksolla hyvin haastettiin. Viimeiset puoli tuntia olikin sitten selkeästi Hakan.

”Mane” on seurannut entisen joukkueensa otteita myös Liigacupissa ja kehaisee pelin näyttäneen hyvältä. Myös uudet hankinnat vaikuttavat hänestä kaikki vahvistuksilta. Ja vaikka mies onkin jo jättänyt Hakan, niin pitää muistaa, että myös hänen kädenjälkensä saattaa vielä näkyä hankinnoissa. Mies toimi pestinsä loppuun asti Hakan kilpailuvaliokunnassa, missä jo viime kauden aikana panostettiin vahvasti pelaajahankinnan kehittämiseen.

Nyt siis Tammisaaressa vuoden alusta asti toiminut Manninen rakentaa ensimmäistä kertaa joukkuetta päävalmentajana. Kaiken kaikkiaan mies on tyytyväinen uuteen ympäristöön.

– Kyllä olen viihtynyt oikein mainiosti. Täytyy tosin myöntää, että pieniä eroja huomaa resursseissa liiga- ja divarijoukkueen välillä.

– Tämä on mulle itselle ensimmäinen kerta koskaan, kun pystyn keskittymään vain yhteen joukkueeseen, joten siinäkin mielessä on kiva valmentaa täällä.

EIF:n joukkue ei päävalmentajan mukaan ole vielä ihan valmis, sillä hyökkääjää ja laitapuolustajaa ainakin vielä haetaan.

Tavoitteet tulevaan kauteen on vielä virallisesti asettamatta, mutta kunnianhimoinen mies lähtee voittamaan jokaista ottelua

– Jos siinä tavoitteessa onnistutaan, niin veikkaan, että ollaan aika korkealla kauden päätyttyä, hän virnistää lopuksi.

Ekenäs IF – FC Haka 0-3(0-0)
0-1 65′ Elias Collin
0-2 72′ Oliver Whyte
0-3 89′ Eero Laakso

FC Haka:
Aatu Hakala, Niklas Friberg, Luiyi de Lucas, Oliver Whyte(79′ Eero Laakso), Donaldo Acka, Lee Erwin, Stavros Zarokostas(63′ Atte Sihvonen), Janne-Pekka Laine(87′ Tero Ylä-Peräinen), Elias Collin(79′ Konsta Mervelä), Henri Malundama ja Anthony Herbert.

Kuva: Jonna Kauppinen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT