Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Akatemia -pelaajilla täydennetty Haka matkaa lauantaina Mikko Mannisen vieraaksi Tammisaareen

FC Haka pelaa lauantaina harjoitusottelun Mikko Mannisen valmentamaa Ekenäs IF:a vastaan Tammisaaressa. Ottelu järjestyi pikavauhdilla tämän viikon lauantaille, sillä alkuperäinen haave Liigacupin finaalista kariutui viime lauantain välierätappioon FC Interille.

Hakan suunnitelmissa oli tosin, finaalin peruunnuttua, pelata myös toinen harjoitusottelu tällä viikolla Kuopion Palloseuraa vastaan, mutta se jouduttiin peruuttamaan joukkuetta vaivaavan flunssa-aallon seurauksena. Lauantaille kuitenkin saatiin joukkue kasaan, joskin poissaoloja kutsuttiin paikkaamaan Tero Yli-Peräinen ja Eero Laakso Akatemia -joukkueesta. Loukkaantumisesta johtuen sivussa on ainoastaan Mika Hilander ja lisäksi Logan Rogerson on maajoukkueen mukana MM -karsinnoissa.

– Tähän viikkoon lähdettäessä meidän tavoitteena oli, että saisimme jaettua kaikille pelaajille tasaisesti peliaikaa, joten valitettavasti tässä tavoitteessa ei nyt täysin onnistuta, kertoo Hakan apuvalmentaja Ossi Virta.

Virran mukaan lauantain harjoitusottelun pelilliset tavoitteet liittyvät niihin teemoihin, joita on tällä viikolla käyty läpi.

– Tällä viikolla on muistuteltu mieleen niitä perusasioita, jotka ovat talven ja alkukevään aikana meidän pelissä toimineet hyvin. Eli kerrattu meidän pelin periaatteita ja edelleen kehitetty ja vahvistettu niitä.

Valmennus on yleisesti ottaen ollut tyytyväinen joukkueen pelin kehitykseen alkuvuoden aikana. Liittyy se sitten pallottomaan peliin, vastustajan pelin manipulointiin tai pallollisiin ratkaisuihin. Vaikka toteutus ei Virran mukaan aina onnistu vielä saumattomasti, niin määrätietoinen työ tuo päivä päivältä parempia tuloksia.

– Mutta kun näitä asioita tehdään arjessa määrällisesti ja laadullisesti riittävästi, saadaan onnistumisia, itseluottamusta ja rohkeutta, niin hyvä tulee. Suunta on jo tässä vaiheessa hyvä. Yksi vahvuus joukkueessa on että meillä on paljon erilaista osaamista, jonka vuoksi vastustajan ei ole niin helppo pelata meitä vastaan.

Tällä Hakan kakkosmies viittaa siihen, että joukkueessa on tällä kaudella hyvä sekoitus eri vahvuuksia, mikä etenkin hyökkäyspelissä antaa paljon enemmän mahdollisuuksia aiempiin kausiin nähden.

– Sen seurauksena meidän ei tarvitse hakata päätä seinään pelaamalla ainoastaan tietyllä kaavalla, vaan variaatioita on olemassa.

FC Hakan ja Ekenäs IF:n välinen ottelu Tammisaaren keskuskentällä alkaa lauantaina kello 15.00.

FC Hakan kokoonpano Tammisaaressa:
Aatu Hakala, Felix Lehtinen, Niklas Friberg, Luiyi de Lucas, Atte Sihvonen, Oliver Whyte, Donaldo Acka, Lee Erwin, Stavros Zarokostas, Janne-Pekka Laine, Elias Collin, Henri Malundama, Anthony Herbert, Konsta Mervelä, Thomas Saarinen, Tero Ylä-Peräinen ja Eero Laakso.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT